Pariisi

 

Pariisissa suoritettiin viime yönä käsittämättömän raukkamainen terroriteko. Uhrien lukumäärä ei ole vielä tätä kirjoittaessani tiedossa, mutta terroristit surmasivat  reippaasti yli sata, täysin viatonta, perjantai-illan viettäjää. Normaalilla empatiakyvyllä varustetut ihmiset ympäri maailmaa surevat menetettyjä ihmishenkiä ja ottavat osaa läheisten suruun. Ja sitten on tämä toinen porukka.

En aidosti osaa sanoa, onko ihmisillä, jotka edellä mainitun terrorin takia vaativat suu vaahdossa, että Suomi sulkee rajansa kokonaan, puute empatiasta, tosiasioista vai ihan vaan terveestä järjestä. Kuinka se, ettei Suomeen pääse enää kukaan, helpottaisi Suomen turvallisuustilannetta tai  vähentäisi terroriuhkaa? Ja kuka sen päätöksen sitten loppujen lopuksi tekisi, että kuka Suomeen "pääsee" ja kuka ei? Onko egyptiläinen tyyppi esimerkiksi ihminen, joka läpäisee seulan vai luokitellaanko hänet turvallisuusriskiksi koska on muslimi? Ja mitä tehdään israelilaisille? Näitä rajatapauksia riittää kyllä...... Muslimi, joka matkustaa brittipassilla? Tai tulee Ruotsista laivallla? En vaan ymmärrä.

Pariisin tapahtumien vuoksi on ehkä liiankin helppo syyllistää kaikki Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat. Ajatus menee jotenkin näin; turvapaikanhakija=muslimi=ainakin mahdollinen terroristi. Tämä on sama kuin Joutsenon surman takia syyllistettäisiin kaikki 19 vuotiaat suomalaismiehet. 19 vuotta=mies=syrjäytynyt=murhaaja. Peruste on yhtä kestävä kuin turvapaikanhakijoiden syyllistäminen.

Tosiasia nyt kuitenkin on se, että islam ei ole väkivaltainen uskonto. Ei ainakaan yhtään sen väkivaltaisempi kuin vaikkapa luterilaisuus. Tiedän ja tunnen useita islaminuskoisia, jotka ovat aivan yhtä kauhuissaan näistä terroriteoista "islamin vuoksi" kuin me kirkkoon kuulumattomat pakanat. Suomeen asti selvinneet turvapaikanhakijat ovat itse asiassa paenneet juuri näitä terroristipohjaisia uskontofanaatikkoja.

Ääri-islamissa toimii aivan sama perusajatus kuin ääri-ihan-missä-tahansa ääriajattelussa. Äärifeminismi, äärioikeistolaisuus, äärivasemmisto, äärikrisitilliisyys jne. Kaikki nämä ovat pelottavia "uskontoja" sisäänrakennetun ehdottomuutensa takia. Mikään muu ajatus, mikään muu liike, mikään muu maailmankatsomus ei voi olla oikein, koska meillä on tämä oma. Joka on totuus. Valitettavasti osa ääriliikkeistä katsoo oikeudekseen surmata "vääräuskoisia". Aivan kuten natsit tekivät aikoinaan. Tai Isis nyt. Se, jos mikä, on pelottavaa!

Espoo

En suostu uskomaan, että Espoo on täynnä urheilupäättäjiä, jotka eivät osaa hommiaan. En vaan usko, vaikka jalkapallossa ja koripallossa Honka on  hävinnyt pääsarjoista taloudellisista syistä, ja nyt samalla tiellä näyttäisi olevan SM liigan Blues.

En ota kantaa jalka- tai koripallon tapahtumien taustoihin, mutta jääkiekosta tiedän jotakin. Ja Buesista. Joten sen kimppuun siis.

Espoon jääkiekko on junioritasolla järjestetty erinomaisen mallikelpoisesti. Eri kaupunginosissa on joukkueet, jotka pelaavat käytännössä "omassa hallissaan" oman tason mukaan määräytyvissä sarjoissaan. Näin, ainakin teoriassa, kukin jääkiekosta kiinnostunut poika tai tyttö pääsee pelaamaan omalla tasollaan ja jos mielessä on panostaminen lajiin, sekin onnistuu.

Espoon Jääklubi, Jäähonka, Espoon Kiekkoseura ja Espoon Palloseura kasvattavat ja tarjoavat oman alueen pikkujunnuille mahdollisuuden harrastaa kotikonnuilla. C -junnuissa kuvaan astuu Blues, joka haravoi näistä seuroista ne pelaajat, jotka ovat tasoltaan sellaisia, että mahtuvat Bluesin junnujoukkueeseen ja jotka haluavat aidosti panostaa lajiin. Muille kasvattajaseurat tarjoavat mahdollisuuden jatkaa edelleen lajin parissa. Ja jopa ponnistaa Bluesin myöhemmin, jos siltä tuntuu. Tämä on mm. Jääkiekkoliiton märkä uni.

Pääkaupunkiseudulla tämä espoolainen järjestelmä on hieno ja poikkeuksellinen. Vantaalla nyt ei SM liiga joukkuetta ole, mutta helsinkiläiset joukkueet haalivat pelaajansa sieltä sun täältä. Vastaavaa "järjestelmällistä" pelaajatuotantoa niillä ei ole. Siksi on todella harmi, jos pääsarjakiekkoilu hiipuu Espoossa joidenkin ammattitaidottomien amatöörien takia sillä se, että kasvattajaseura voi tarjota valmiin väylän päästä harrastuksen parissa vaikka maamme huipulle, ei ole aivan tavallista missään päin Suomea.

Espoossa näyttäisi kaikki olevan vähintäänkin ihan ok. Areena on juuri sopivan kokoinen liigaan, sen palvelut ovat riittävät, eikä hallin sijaintikaan ei nyt ole aivan kauhean kamala. Ja koska jääkiekko yksinään ei pidä taloudellisesti pinnalla yhtään areenaa, Espoon ei luulisi olevan kauhean vaikea houkutella muita tapahtumia, tapahtumia jotka ovat liian pieniä Hartwallille. Ja vaativat pikkaisen enemmän "glamouria" kuin Nordiksen betoniseinät. Onko Espoo sitten hinnoitellut itsensä ulos tässä kilpailussa, sitä en tiedä, mutta ihmeen vähän tapahtumia Espoossa järjestetään.

Espoon areenan ja Bluesin taustalla on enemmän tai vähemmän vaikuttanut koko seuran olemassaolon makkaramiljonääri Jussi Salonoja. Salonoja ei ole vielä esitellyt osaamistaan millään tasolla, hän on luikkinut vaikeista paikoista eroon setelinipun avulla. Ideoita Jussi on heitellyt kyllä, mutta toteutus tuntuu ontuvan. Välillä Salonoja on ikäänkuin irrottautunut niin seurasta kuin areenasta, mutta nyt kun homma tuntuu kusahtavan totaalisesti, Jussi on taas tapetilla. Mitäpä jos nyt vaikka saataisiin jotain aikaan?

Salonojaa ei voi olla vertaamatta Helsingin Areenan pykänneeseen Hjallis Harkimoon, Harkimostakin voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin Hartwall Arena pyörii ja Jokerit pelaa. Tappiolla toki juu, mutta kuitenkin niin, ettei toiminta ole ihan joka päivä loppumassa. Olihan se lehtitietojen mukaan HIFK:kin toiminta melkoisella liipaisimella tuossa 90 -luvulla, mutta ammattitaidolla siitäkin selvittiin. On se ihme, ettei Espoossa osata.......

Sen verran tunnen espoolaisten toimintaa, että tärkeintä siellä tuntuu olevan työllistää kaverit. Se, onko näillä kavereilla riittävää ammattitaitoa ao. tehtävään, ei ole kauheasti merkitystä, pääasia että frendi saa duunia. Ja kun toimintaa pyöritetään kaveripohjalta, ei liene kellekkään yllätys, että vaikeista asioista on himppasen vaikea puhua. Tähän asti kuvaan on astunut Jussi setelitukkoineen, mutta jossain välissä siinäkin tulee raja vastaan. Ja nyt se tuntuu tulleen.

Espoon Blues toimii Suomen suurimmalla markkina-alueella. Pelkästään Espoossa asuu lähes 250.000 henkiöä, ja kun siihen lisätään lähikaupungit, ollaan jo reippaasti yli puolen miljoonan potentiaailisessa katsojassa. Ja näistä tiensä Bluesin kotiotteluihin löytää keskimäärin hieman reilut 3.000 tyyppiä. Miten se on mennyt niikuin omasta mielestä?

Bluesilla ei kuulemma ole kulttuuria. Siis täh? Bluesilla on nämä kaupunginosajoukkueet, jotka luovat sitä kulttuuria ihan itsestään. Kukin pelaaja tuo kuvitteelliseen bluesperheeseen noin 2,5 henkilöä, ja jos sitä kulttuuria rakennetaan, tämä lienee helpoin tie. Miksi bluesjunnun vanhemmat karkaavat Helsinkiin katsomaan liigakiekkoa, miksi he eivät suuntaan "oman joukkueen" halliin? Olisiko markkinoinnin ammattilaiselle tilausta? Ja ihan pikkasen pitkäjännitteisyyttä? Vai eikö Salonojan kaveripiiri yllä tälle tasolle?

Kuten olen jo moneen kertaan todennut, olisi harmi jos Blues joutuisi luopumaan sarjasta. Se ei olisi harmi pelkästään Espoon kannalta, se olisi harmi myös niiden tuhansien pikkujunnujen takia, jotka treenaavat omissa joukkueissaan. Ennenkaikkea se olisi harmi koko suomalaisen jääkiekon kannalta, sillä jos yksi liigajoukkue joutuisi luopumaan sarjasta, se alentaisi kynnystä myös muiden osalta. Ja jättäisi lommon koko lajin kylkeen. Siksipä toivoisin, että liigan toimistossa oltaisiin hereillä ja luettaisiin merkit oikein. Jos Suomen suurimman markkina-alueen jääkiekkojoukkue joutuu luopumaan sarjapaikastaan, liigan tulisi ottaa tiukka ote ja varmistaa se, että muut joukkueet pärjäävät sarjassa. Valitevasti vain liigan vaikutusvalta ei taida riittää siihen, että omaa egoaan pönkittävät amatöörit saataisiin pysymään poissa liigajoukkueiden hallinnosta.

Uusi hallitus?

Tätä kirjoittaessa ei ole vielä lopullista tietoa siitä, kuinka eilen torstaina 05.11. julkisuuteen noussut sote -kärhämä päättyy. Jatkoi nykyinen Sipilän hallitus tai ei, voidaan kuitenkin spekuloida sillä, minkälaisia vaihtoehtoja eri puolueet hallitukseen toisivat mikäli nykyinen hallituspohja kaatuu.

Pääministeripuolue Keskusta ei halua päästää vallasta irti mistään hinnasta. Puolueen ehdotuksesta sotealueiden lukumäärästä voitanee päätellä, että Sipilä adjutantteineen on päättänyt, että sote-alueihin tiukasti liitetystä maakuntien hallintopohjaa ei ainakaan pienennetä. Jos Keskusta antaisi periksi Kokoomukselle ja suostuisi 12 sotealueeseen, sehän tarkoittaisi sitä, että hyvä veli -pohjalta eri pikkukaupunkien ja kylien johtoon valittujen keskustalaisten pitäisi luopua vallasta. Miettikääpä kuinka monta kaupungin/kunnanjohtajaa, talouspäällikköä, valtuuston puheenjohtajaa ja muuta keskustalaista päättäjää joutuisi luopumaan tehtävistään. Ei paukkuisi lapikas enää lainkaan entisellä tarmolla lattiaan eri tupailloissa jos kylää ei johtaisikaan enää kepulainen.

Perussuomalaiset jatkavat hallituksessa tapahtui sitten ihan mitä tahansa. Puheenjohtaja Timo Soini kun on saanut takapuolensa aseteltua ministeriauton ja lentokoneiden ykkösluokan penkkeihin, sitä on vaIkea saada niistä enää irti. Soini lentelee ykkösluokassa ympäri maailmaa ja jättää asioiden selvittämiset ja tulipalojen sammuttamisen alaisilleen. Soini luottanee ihmisten lyhyeen poliittiseen muistiin. Kun vaalit lähestyvät, riittänee että Timo heittelee taas "soinismeja", pilkkaa naureskellen hieman demareita ja varsinkin vihreitä. Kyllä se jytky sieltä taas saadaan aikaiseksi. Vaikka gallupeissa persut ovat vajonneet pikkupuolueeksi.

Vihreät ovat valmiit mihin tahansa hallitukseen, kunhan edes yksi hallitusohjelman kohta voidaan sitoa jotenkin, edes löyhästi, ns. "kestävään" kehitykseen. Ville Niinistö selittää sitten asiat kyllä parhaiten päin vaikka hallitus tekisi päätöksen kipata kaikki jätevedet kaupunkien toreille. Ville toteaisi vaan, että hallitus on sitoutunut kestävään kehitykseen, ympäristön huomioivaan päätöksentekoon ja siihen, että imetää voi ja saa ihan missä tahansa. Kunhan samalla kutoo vaikkapa sukkaa.

Kristiilisdemokraatit ja RKP haluavat hallitukseen niin kovasti, että jos ja kun pääministeri muistaa rapsuttaa näiden puolueiden ministereitä aina silloin tällöin leuan alta, kaikki on hyvin. Kukaan ei kuitenkaan muista mitä KD tai RKP oli mieltä ihan mistä asiasta tahansa.

Ja lopuksi vasemmistopuoleet SDP ja Vasemmistoliitto. Molemmat näistä puoleista on sitä mieltä, että mistään ei tarvitse leiikata ja palkkoja voidaan nostaa merkittävästi, luonnollisesti vielä kansalaispalkan päälle. Eikä Suomi velkaannu yhtään lisää. Ja vaikka velkaantuisikin, sillä ei ole mitään väliä. Ei ainakaan kreikkalaisten, portugalilaisten eikä irlantilaisten asiantuntijoiden mukaan. Kaikkea kaikille eikä mitään väliä mitä se maksaa ja kuka sen lopulta kuittaa. Siitä ne äänestäjät tykkää!

Kuten edellä olevasta huomaatte, hallituksesta lähti tässä skenaariossa Kokoomus. Kokoomus on kompuroinut jo useassa edeltävässä hallituksessa, joten puolueelle saattaa tehdä ihan hyväänkin päästä huutelemaan oppositioon. Kun vastuullisessa asemassa homma ei oikein toimi, on varmasti vapauttavaa huudella sivusta ilman minkäänlaista vastuuta.

No joo...... todennäköisesti vanha hallituspohja jatkaa. Se, minkälaisen kuprun Sipilän toimintatavat sitten lopulta jätti hallituspuolueiden välille, nähtänee myöhemmin. Ihan ilman kipuja tästä tuskin selvitään. 



 

Skientologia

Tässä on tullut aikojen saatossa kirjoiteltua eri uskonnoista ja opeista, mutta aiheeseen täytyy palata jälleen kerran katsottuani Docventures -dokumentin skientologeista. Se on nimittäin on lahko, jonka maailman syntyteoria sai minut nauramaan ääneen. Ja vielä yksinään. Vaikka luterilainen luomiskertomus vuotaa loogisesti ajateltuna kuin seula, niin onhan tämä seuraavassa esitetty aivan omaa luokkaansa!

Skientologisen luomistarinan mukaan, jonka saa tietysti tietoonsa vasta päästyään skientologian korkeimmille tasoille, joskus 75 miljoonaa vuotta sitten ihmiset elivät jossainpäin galaksia yhteiskunnassa, joka muistutti pitkälti 50 -luvun jenkkiyhteiskuntaan. Vaatteet, talot, kaupungit ja autot muistuttivat kaikki tuosta ajasta. Yhteiskunnalliset ongelmat olivat myös samankaltaisia kuin 50 -luvulla ja yksi niistä oli liikakansansoitus.

Mies nimeltä Xenu valittiin galaktisen yhteenliittymän ylimmäksi hallitsijaksi. Hän alkoikin tarmokkaasti ratkoa liikakansoitusprobleemaa. Xenu kutsui ihmisiä muka verotarkastukseen, mutta antoikin jäädyttää heidät glykolipistoksilla sydämeen. Sen jälkeen nämä jääkalikoiksi muuttuneet ihmiset pakattiin DC-8 -näköisiin avaruusaluksiin ja vietiin vankilaplaneetta Maahan, jossa heidän jäätyneet ruumiinsa pudotettiin tulivuoriin. Jokaisen vuoren päällä räjäytettiin vetypommeja jolloin uhrien sielut, eli thetanit, lensivät ilmaan.

Thetanit otettiin kuitenkin kiinni ja pakotettiin elokuvateattereihin. Kolmiulotteisen, superkolossiaalisen elokuvan  avulla sieluihin istutettiin tiettyjä kuvia joissa jokainen näkee itsensä mm. ristiinnaulittuna. Lapsen syntyessä hänen kehoonsa hyppää jopa tuhansia thetaneita, joista tulee hänen sielu. Näistä thetaneista johtuvat sitten neuroosimme, pelkomme ja ahdistuksemme. Ja kuinka ollakkaan, vain skientologia antaa sitten välineet paikallistaa ja poistaa nämä ulkopuoliset olennot kehostasi.

Skientologia pohjautuu siis tuolle, luvalla sanoen, aika villille luomisopille. Sen mukaan meidän jokaisen sisällä on näitä thetaneita, eli jonkinlaisia ulkopuolisia olentoja, joita skientologian avulla voidaan sitten häätää. Mitä korkeammalle lahkossa etenet, eli toisin sanoen mitä enemmän maksat, sen vähemmän oliot sinussa jylläävät. Jossain kohdin tätä skientologien "poluksi" kutsumaa tietä saavutat sitten tilan, jota he kutsuvat clear'ksi. Olet puhdas. Hallelujaa!

Tätyy todeta, että onneksi näitä hihhuleita ei ole paljoa. Skientologia ei edellytä rekisteröitymistä, mutta viimeisimpien arvioiden mukaan USA:ssa lahkoon kuuluisi 55 - 60.000 ihmistä, Suomessa satakunta. Skientologia on Jenkeissä tunnustettu uskonto, Suomessa sille ei tätä statusta ole myönnetty. Lahko on kuitenkin esillä melko usein, sillä se on onnistunut hankimaan tunnettuja kasvoja markkinoimaan liikettä, mainittakoon tässä nyt vaikka Tom Cruise ja John Travolta. 

Katsottuani tämän dokumentin, yhdyn aivan täysin skientologian perustajan L. Ron Hubbardin julkilausumaan ajatukseen, että jos haluat todella rikastua, perusta uskonto. Skientologiasta lähteneet jäsenet kertoivat dokumentissa kuinka nyt jälkeenpäin heitä hävettää se, että ovat laittaneet satojatuhansia dollareita siihen, että pääsisivät eroon joistain örkeistä jotka heidän sisällään vellovat. Eihän siinä ole mitään järkeä, totesi yksi. No ei olekkaan, kuten ei monessa muussa uskonnossa tai lahkossa. Mutta kun ihminen saadaan koukkuun, se uskoo ihan mihin tahansa.   

Kärkihankeita

Katselin televisiosta kun hallitus esitteli kärkihankkeitaan. Tässä kirjoituksessa en tule sanallakaan puuttumaan niihin, en edes opposition ehdotuksiin ja/tai parannusehdotuksiin. Sen sijaan kirjoitan "ulko"poliittista asioista.

Heti ensimmäisenä täytyy todeta, että suuren salin ollessa remontissa, väistötilat vievät suuren osan keskustelun uskottavuudelta. Tyypit istuvat pulpeteissa, jotka muistuttuvat 70 -luvun korpihotellin aditorion penkkejä. Vaaleaa viilua pitkissä riveissä. Puhemiehistö töröttää omalla korokkeella kuten opettajat aikoinaan kansakoulussa ajalta ennen peruskoulua. Sali itsessään tuo mieleen pienehkön kaupungin konserttisalin, jonka huovutetuissa ponzoissaan liikkuvat kulttuuri-ihmiset ovat saaneet painostuksellaan rakennetuksi. Täytyy toivoa, ihan eduskunnan uskottavuuden kannalta, että edustajat pääsisivät takaisin varsinaiseen saliin mahdollisimman pikaisesti.

Asia, josta pidin suunnattomasti tässä kärkihankekeskustelussa, oli puhemiehen (-naisen) tylyys puheenvuorojen pituuden tarkkailussa. Kun edustajalle oli annettu minuutin mittainen puheenvuoro, se todella tarkoitti minuuttia. Kun aika oli täysi, puhemies kertoi asian edustajalle ja nappasi mikin mykäksi. Puheenvuoron pitäjä jäi aukomaan suutaan tyhmän näköisenä. Näin juuri pitää toimia. Kansanedustajat kun ovat pääosin tyyppejä, jotka puhuisivat asiasta kuin asiasta tarvittaessa vaikka tunnin. Niinpä jos puheenvuoro on minuutin mittainen, se on silloin minuutin mittainen. Piste.

En tiedä johtuiko se salista, sen akustiikasta vai huutajista, mutta välihuudot eivät kuuluneet lähetyksestä läpi. Niitä selkeästi salissa viljeltiin, sen näki puhujista, mutta valitettavasti ne eivät kuuluneet kotikatsomoihin. Valitettavasti sen takia, että ne juuri ovat tuoneet tarvittavaa huumoria ja läpänheittoa usein sangen tylsään juupas-eipäs -keskusteluun. Nyt sali hörähteli silloin tällöin, mutta kotikatsoja jäi näistä herkuista kokonaan paitsi.

Puhelimien, läppäreiden ja tablettien räpläämisestä en jaksa edes kirjoittaa mitään. Se kun kuuluu nykyaikaan. Ainakin Paavo Arhinmäki twiittaili kesken keskustelua, mutta kyllä aika moni muukin edustaja näytti räpeltävän omia laitteitaan. Niinkuin sanottu, se nyt vaan kuuluu mykyaikaan. Varsinkin silloin, kun aihe ei kauheasti kiinnosta, mutta paikalla pitää olla, koska televisiokameratkin ovat, niin kuluuhan se aika paljon joutuisammin somessa surffaten.

Kun sitä aikaa sitten oli kulutettu neljään asti, ja kamerat sulkeutuivat, olikin aika lähteä iltamenoihin. Sali nimittäin tyhjenee hämmentävän nopeasti kun lähetys televisiossa päättyy. Kameroiden sammuttua puheenvuoron pyytäneet puhuvat tyhjälle tai puolityhjälle salille, kun monelle edustajalle iskee pakottava tarve varmaan vessakäynnille tai johonkin ennalta sovittuun palaveriin. Kuten esimerkiksi Storyvilleen.

No joo, poliitikko on julkinen eläin. Heidän ammatillinen jatko mitataan ja määrätään aika ajoin vaaleissa, ja siksi heidän yksinkertaisesti vaan pitää olla esillä. Tästä syystä usein vaalien lähestyessä aivan tavallinen riviedustaja, jota ei siihen asti ole tapetista erottanut, astuu julkisuuteen milloin milläkin, usein aika vähäpätöisellä asialla. Onpahan niitäkin jotka väkisin koittavat aiheuttaa jonkun kohun, sillä kaikki julkisuus on positiivista. Kun olet riittävästi ollut lööpeissä, äänestäjä muistaa nimesi ja vääntää äänestyslappuun numerosi ihan vaan siksi. Tätä kutsutaan politiikaksi. 

Rajat kiinni!

                                                              

Tänään on taas Suomen liput liehuneet ja Kiitos -paidat kiristäneet kun eri puolilla maata on osoitettu mieltä pakolaistulvaa vastaan Rajat Kiinni -mielenosoituksissa. Veteraanit eivät kuulemma puolustaneet Suomea siksi, että tänne otettaisiin selkeitä "elintasopakolaisia", jotka ovat lähteneet usein hyvinkin vaaralliselle reissulle kotiseuduiltaan Suomeen. Paitsi, että Ilta-Sanomien tekemän tutkimuksen mukaan niistä ihan oikeista veteraaneista suurin osa toivottaa pakolaiset tervetulleeksi. Jos jollakulla on hätä, häntä on silloin autettava, oli aika yleinen kommentti kun näitä maatamme puolustaneita miehiä ja naisia haastateltiin.

Suomi on länsimainen hyvinvointivaltio, joten ei ole ihme, että tänne halutaan. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut, ja niinpä jopa Suomesta on aika ajoin lähdetty paremman elämän perään. Tai ihan vaan siksi ettei muuta mahdollisuutta ollut. Vähän niinkuin tänne nyt tulevilla pakolaisilla. Mutta tätä eivät tämä rajat kiinni -porukka halua muistella.

Suomalaiset lähtivät, lähinnä maaseudulta, vuosina 1800-1900 lukujen vaihteessa kohti Amerikkaa. Lähtivät, koska maaseudulla ei ollut elinmahdollisuuksia. Siirtolaisinstituutin mukaan siirtolaisia oli tuolloin noin 300.000, joka muuten oli noin 10% koko väestöstä. Eli sama kuin nyt maasta poistuisi noin puoli miljoonaa ihmistä. Onneksi Amerikassa ei ollut Rajat Kiinni -porukkaa. Olisi nimittäin mm. kuolleisuus Suomessa noussut uskomattomiin lukemiin. Mutta taisivat olla vaan elintasopakolaisia......

Seuraavan kerran Suomesta lähdettiin 1918. Oman kapinansa hävinneet punaiset vaelsivat tuhansittain Venäjälle turvaan. Jos itärajalla olisi tuolloin seissyt näitä Rajat Kiinni -ihmisiä, olisi aika moni pakolainen menettänyt henkensä valkoisten vankileirien teloituksissa.

Ruotsin rajat ovat aina olleet auki suomalaisille. Niinpä tuntuu vähintäänkin vaivaannuttavalta se. että nämä "Suomea puolustavat" mielenosoittajat osoittavat nimenomaan mieltään Torniossa Ruotsin rajalla. Jos rintama olisi murtunut sodissamme 40 -luvulla, pakolaistrulva Ruotsiin olisi ollut järkyttävä. Tästä oli aikoinaan tehty jo valmiit suunnitelmat. Mutta eihän porukat varmaan karkuun olisi lähteneet, olisivat vaan vaihtaneet maata kun Ruotsissa on paremmat nisupullat. Vähän niinkuin nämä nyt Suomeen tulevat pakolaiset, Eikös niin?

Vuosina 1969 ja 1970 Ruotsiin muutti 80.000 suomalaista. Ei ollut rajoilla Rajat Kiinni -porukkaa tuolloin. Onneksi, sillä Ruotsiin siirtyneillä ei ollut töitä eikä näin ollen elinmahdollisuuksia kotimaassaan. Ruotsissa niitä oli ja näin moni siirtolainen sai elämänsä kuntoon. Osa muutti takaisin, mutta muuttotappio lasketaan olleen 60.000 ihmistä.

Nyt Suomeen on tullut noin 18.000 pakolaista. Se on todella vähän mihin tahansa edellä mainittuun muuttoaaltoon verrattuna. Vaikka pakolaismäärä kasvaisi 50.000, joka on suurin arvio tällä hetkellä, sekin on verrattain vähän Suomesta paremman elämän perään lähteneisiin verrattuna.

Eikö olisi historiankin valossa vähintäänkin kohtuullista, että antaisimme apumme niille, jotka sitä tarvitsevat? Sen, ketkä sitä oikeasti tarvitsevat, päättäminen kuuluu viranomaisille. Ei kenellekkään rajoilla päivystävälle punaniskalle.

Vienti

Hallitus pyrkii alentamaan suomalaisen työn kustannuksia, jotta maamme kilpailukyky säilyisi/parantuisi länsieuroopan markkinoilla. Ja tottahan se on, että työstä aiheutuvat kustannukset ovat suuremmat Suomessa kuin vaikkapa Ruotsissa tai Tanskassa. Hieman lähteestä ja laskutavasta riippuen, voitanee kohtuullisen turvallisesti sanoa, että työkustannukset Suomessa ovat noin 10-15% suuremmat kuin kilpailijamaissamme.

Vientihemmojen urakkaa helpottaisi aivan varmasti, jos hallitus, työmarkkinajärjestöt ja yritykset saisivat palkkakustannuksert kuriin. Suomalaisia tuotteita on aivan varmasti helppompi myydä, jos niiden hinta on samalla tasolla kuin samat tuotteet Ruotsista tai Saksasta. Suomalainen "laatu" kun on nykyään vain legenda jostain menneisyydestä.

Mutta mutta..... hinta, tai edes laatu, eivät kuitenkaan ole ainoita asioita, jotka tuotteiden menestyksen ratkaisevat. Onnistuneisiin kauppoihin tarvitaan myös osaavaa myynti- ja markkinointihenkilöstöä. Ja tässä kohdin, itsekin joskus aikoinaan kansainvälistä kauppaa tehneenä, voin todeta, että annamme pahimmille kilpailijamaillemme eniten eteen.

Suomalaisten taito tehdä kauppaa länsi-Euroopassa ei todellakaan ole kilpailijamaittemme tasolla. Yksi, ja melkoisen suuri, syy löytyy historiasta. Samaan aikaan kun kilpailijoidemme myynti-ihmiset tekivät kauppaa lännessä, suomalaiset vetivät vodkaa Leningradissa ja Moskovassa. Ja myivät vasemman jalan saappaita niin paljon kuin ehtivät. Kaupat olivat varmat, joten myyntimiehet keskittyivät jakamaan sukkahousuja ja purukumia paikallisille "yksityisyrittäjille". Mukavaa kuulemma oli, mutta toiminnalla ei ollut mitään tekemistä varsinaisen kaupankäynnin kanssa. Vasemman jalan saappaista kun saatiin maksuksi sinkkiämpäreitä juuri niin monta kuin pikkaisen kirkkaimmissa kabineteissa oli päätetty. Ja seuraavalla reissulla myytiin sitten oikean jalan saappaita.....

Neuvostoliitolle kävi niinkuin kävi ja Venäjä siirtyi länsimaisiin talousoppeihin. Tai no, ainakin bilateraalinen kauppa, eli vaihtoon perustuva liiketoiminta, loppui. Kun jopa Venäjällä vaadittiin ihan oikeita myyntitaitoja, pahimmat kilpailijat menivät suomalaisten ohitse niin oikealta kuin vasemmalta. Vaikka itse pidimme itseämme "idänkaupan asiantuntijoina".

Puhumattakaan länsimarkkinoista. Pahimmat kilpailijamme olivat touhunneet siellä jo paljon pitempään ja laajemmalla rintamalla kuin suomalaiset, ja nyt idänkaupan tyrehdyttyä, Suomenkin piti ihan oikeasti alkaa myymään tuotteita markkinoille, jossa ei enää pärjännytkään pelkällä vodkan juonnilla. Kulttuurishokki oli jäätävä.

Suomen ja suomalaiset myyntimiehet pelasti Nokia. Ilman Nokian puhelimia olisimme todennäköisesti vieläkin lähtötelineissä ihmettelemässä kuinka ruotsalaiset, saksalaiset ja tanskalaiset vievät kaupat nenän edestä. Nokian aikoinaan edistykselliset luurit, markkinajohtajuus ja innovatiivisuus tasoittivat polkua länsieuroopan markkinoille. Nokian varjolla pystyimme myymään paljon muutakin.  Suomi ja suomalaiset tunnettiin markkinoilla.

Nyt ei ole Neuvostoliittoa eikä Nokiaa. Nyt on vaan kallis suomalainen työ ja tuotteet, joita jollain tavalla pitäisi saada menemään kaupaksi. Menemään kaupaksi markkinoilla, joissa kilpailu on kovempaa kuin ikinä ja rinnalla pyörii myyntihenkilöitä kilpailijamaista enemmän kuin tarpeeksi.

Uutta, markkinoita mullistavaa tuotetta, on turha odottaa. Jos sellainen tulee, niin hyvä. Siihen asti nämä suomalaiset tuotteet pitää vaan saada kaupaksi. Kotimaan markkinat ovat maassamme niin pienet, ettei koko valtion talous voi niihin tukeutua. Vientiä tarvitaan, ja sitä saadaan oikein hinnoitelluilla tuotteilla, laadulla, mutta ennenkaikkea osaavalla myyntityöllä. Siksi leikkaukset koulutuksesta kylmäävät. Niitä synnynnäisiä myyntireiskoja, varsinkaan kansainväliseen kauppaan, kun ei synny automaattisesti riittävästi ilman kunnon koulutusta.    

KHL, läntinen kärkikatsaus

Helsingin Jokerit käväisi vieraspelikiertueellaan lähialuella testaamassa kevään ratkaisupelejä ajatellen kaksi pahinta vastustajaansa. Pietarissa vastassa oli SKA Pietari ja Moskovassa legendaarinen ZSKA.  Vaikka kevääseen on vielä aikaa ja paljon tapahtuu varmasti, lienee syytä vetää yhteen mitä tämänkertainen vieraspelikiertue jätti käteen.

Aloitetaan Pietarista. Jokerit roikkui SKA:n kyydissä ensimmäisen erän, mutta toisesta erästä alkaen ei paremmasta joukkueesta ollut enää kahta sanaa. SKA vei ja Jokerit vikisi. Maalivahtien torjunnat, Jokerit 36, SKA 28, kertovat paljon, mutta eniten kertoo ehkä toisen erän maalit. SKA-Jokerit 5-2. Tämä johti siihen, että kolmas erä oli pelailua. Loppunumerot lähes murskaavasti SKA:lle 6-3. Jokereiden vaikeat toiset erät jatkuivat siis Pietarissa.

Moskovassa ZSKA:ta vastaan ensimmäistä erää sotkivat lukuisat erikoistilanteet. Joukkueet pelasivat vuoron perään ylivoimaa, mutta kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut tällä kertaa. ZSKA:n 1-0 johtomaali syntyi 100-0 B-aloitushäviön jälkeen, maalintekijänä kukapa muukaan kuin moottoriturpa Alexander Radulov. Ja täysin kentällisin.

Toinen erä alkoi perinteisesti. ZSKA teki maalin, joka näytti ensin potkumaalilla, mutta kun tarkasti katsoi, mailastahan se lopulta sitten meni. Muutoin erässä ZSKA tukki esimerkillisesti niin keskialueen kuin parhaat maailintekosektorit omalla puolustusalueella,  joten Jokereiden maalintekopaikat olivat todella harvassa. Erä selvästi moskovalaisille, maalit 2-0 ja valot pois jokerikopista. Joukkue oli aivan kaikessa jäljessä, se ei pelannut jääkiekkoa, se koitti vain selviytyä. Kolmannessa erässä numeroita vaan kaunisteltiin. 

Lyhyt vieraskiertue Pietariin ja Moskovaan osoitti sen, että jokeripeli ei ole vielä lähelläkään sitä, mitä KHL:n kärkijoukkueita vastaan tarvitaan. Päävalmentaja Erkka Westerlund on toki todennut, että tähtäin on keväässä ja tuolloin pelin pitäisi olla uomissaan. Paljon on vielä siis tehtävää, mutta onneksi paljon on myös aikaa. Tosin samaan hengenvetoon on pakko todeta, että juuri tällä hetkellä näyttäisi siltä, että päävastustajat ovat niin paljon edellä, että mahtaako aika riittää sittenkään...... Kaksi murskatappiota tähän sarjaan ei lupaa Jokereille hyvää. 

Onneksi meille skeptikoille molemmat, sekä Pietari että Moskova, tulevat vierailulle Helsinkiin ensi viikolla, joten tämäkin blogi saattaa saada niiden otteluiden jälkeen aivan uuden suunnan. Tosin juuri tällä hetkellä ei odotukset kovin korkealla ole.

Höpö höpö liiga

                                                           

Jääkiekon mestareiden liiga, CHL, pyörii nyt toista kauttaan. Ensimmäinen kausi meni liigan puuhamiesten mukaan vielä harjoittelun piikkiin, toisesta kaudesta alkaen CHL kuulemma alkaa näyttää kilpailukykynsä ja arvonsa niin seurojen kuin maksavan yleisön parissa.

No eipä hyvältä näytä. Eilen pelatulla ensimmäisellä pudotuspelikierroksellla HIFK pääsi ainoana seurana yli 3000 katsojan, sekin massiivisen ilmaislippukampanjan avulla. Pohjanoteeraus koettiin Tukholmassa, jossa Ruotsin hallitsevan mestarin Växjön ja kautta aikain menestyneimmän ruotsalaisseuran Djurgårdenin otteluun vaivautui 566 katsojaa. Vertailun vuoksi todettakoon, että tuo reilu 550 hengen yleisö saavutetaan aina silloin tällöin jopa Suomessa kolmosdivisoonan otteluissa.

Mikä CHL:ssä sitten mättää? Onko liigalla edes mahdollisuuksia nousta nykyisestä alholstaan sarjaksi, joka kiinnostaa yleisöä? Tai edes siihen osallistuvia seuroja?

Ensimmäinen ongelma on ajankohta jolloin liigaa pelataan. Tiukkaan puristettuun kansainväliseen kilpailukalenteriin ei uutta liigaa helpolla mahdu, ja niinpä CHL alkaa aikaisin syksyllä, reilusti ennen kansallisten sarjojen alkua. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että jostain syystä "Mestareiden Liigaksi" kutsuttua sarjaa pidetään automaattisesti harjoitusturnauksena. Joukkueet kokeilevat ja testailevat erilaisia koostumuksia, try out -pelaajat pääsevät antamaan viimeisiä näyttöjään jne. Ja tämä heijastuu aivan suoraan yleisöön. Kaikki kun odottavat kuitenkin "oikeiden sarjojen" alkamista.

Toinen probleema on joukkueiden lukumäärä. CHL:llä on kunnioitettava tavoite viedä ja levittää jääkiekon ilosanomaa myös niihin maihin, missä laji ei vielä ole kovin suosittu. Mutta samaan aikaan nk. vanhoissa kiekkomaissa ottelut slovakialaisia, norjalaisia tai englantilaisia joukkueita vastaan ei vaan kiinnosta. Joukkueiden huimasta määrästä johtuu myös se, että liigan alkusarjassa pelaillaan turhia otteluita, otteluita joilla ei ole jatkoonpääsyn kannalta minkäänlaista merkitystä. Seurojen kannalta nämä pelit lisäävät vain pelaajien kuormitusta ja kasvattavat loukkaantumisriskiä. Siksi niihin lähdetään hieman sukkasillaan.

Kansa vaeltaa halliin kun ottelun markkinointi, ottelutapahtuma ja itse peli ovat kunnossa. Vaikka kaukalossa pelattaisiin maailman parasta jääkiekkoa, ihmiset eivät osaa tulla hallille, jos ottelua ei ole markkinoitu oikein. Ja kun maksavalla yleisöllä on nykyään ajanviettotapoja mistä valita, heidät pitää saada myös viihtymään hallissa. CHL:n katsojamäärät osoittavat, että joku edellä mainituista mättää.

Ehkä CHL:n johdon pitäisi konsultoida Jokereiden organisaatiota. Jokerit hyppäsi vuosi sitten lähes pimeään siirtyessään pelamaan KHL:ään. Aika moni, allekirjoittanut mukaanlukien, suhtautui loikan onnistumiseen sangen skeptisesti. Kuinka yleisöä kiinnostaa lähes tuntemattomat vastustajat, miten puuttuvat paikallispelit näkyvät jne. Epävarmuustekijöitä oli paljon.

Mutta kaikesta huolimatta Jokereiden ensimmäinen kausi KHL:ssä oli hämmentävä menestys. Urheilullisesti se katkesi tosin harmittavan aikaisin, mutta yleisöä riitti, yleisö viihtyi ja joukkue suoritti kaukalossa. Jonkinlaisena myynnin ja markkinoinnin  huippuonnistumisena voidaan pitää sitä, että joukkueet jostain Sibiristä tai Habarovskista vetivät Hartwall Areenalle yli 10.000 katsojaa. Aika moni katsojista tuskin osasi sijoittaa kyseisiä kaupunkeja edes kartalle.

En jaksa uskoa, että jääkiekon Mestarein liiga saa tällä konseptilla millä sitä nyt pelataan riittävästi tuulta siipiensä alle.  Kysymys kuuluukin että kuinka kauan liigan puuhamiehet jaksavat odottaa? Kuinka kauan liiga saa kerätä negatiivista julkisuutta mm. pienillä yleisömäärillä? Milloin koko järjestelmää muutetaan? Tai milloin koko turhaksi todettu viritelmä lopetetaan?

Joustaa joustaa

Viime aikoina on puhuttu paljon työmarkkinoiden uudistamisesta. Hallitus on tarjoillut pakkokeinoja työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseksi, joista ammattiyhdistysliike on ollut pöyristynyt. Miksi meitä ei otetan mukaan neuvotteluihin? Miksi meidät sivuutetaan? Aikooko hallitus romuttaa pyhän kolmiyhteyden?

Ja samaan aikaan varsinkin SAK kipuilee niin aikataulujen kuin tavoitteiden kanssa. Hallitus on antanut ay-liikkeelle ensi keskiviikkoon aikaan tuoda pöytään oma ehdotuksensa siitä, kuinka tarvittavat miljardit saataisiin säästettyä. Jos ehdotuksia ei kuulu, hallitus ottaa omat pakkolakinsa käyttöön. Tähän mennessä niin STTK, Akava, EK ja Kuntatyönantajat ovat ilmaisseet halunsa osallistua edellä mainittuun yhteistyöhön, mutta SAK ei. Se tuo uutta aikataulua ja aivan uusia tavoitteita neuvottelupöytään, vastoin kaikkia yhteistyöehdotuksia. Ei ihme, että koko ammattiyhdistyskenttä on hämmennyksen vallassa.  Onko tämä nyt sitä paljon puhuttua joustoa, jota työmarkkinoille on lupailtu?

Samaan aikaan toisaalla. Potilas on valmisteltu leikkaukseen, mutta sen alku siirtyy sen verran, että leikkauksessa avustajaksi merkityn sairaanhoitajan työvuoro venyy vajaalla tunnilla. Toinen vaihto olisi se, että kyseistä leikkausta siirrettäisiin, seuraava mahdollinen aika olisi kuukausien päässä. Mutta sairaanhoitaja pääsisi kotiin ajoissa.

Leikkaus päätetään tehdä, ja edellä mainitun sairaanhoitajan kotiinpääsy myöhästyy 47 minuuttia. Siis 47 minuuttia! Nuo minuutit ovat tälle hoitsulle kuitenkin niin tärkeitä, että hän päättää, oman ammattiliittonsa Tehyn avustuksella, kannella työtuomioistuimeen. Tuomioistuimen päätös on se, että Kunnallinen työmarkkinalaitos tuomitaan maksamaan Tehylle 3.000 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja yhteisvastuullisesti Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa Tehyn oikeudenkäyntikulut, jotka olivat 5602,45 euroa. Eli ylityöminuuttien hinnaksi tuli tällä kertaa  183,03 euroa. Siis per minuutti!

Toivottavasti kyseinen sairaanhoitaja on nyt ylpeä. Itse henkilökohtaisesti en haluaisi missään tilanteessa joutua tällaisen hoitajan hoidettavaksi. Edellä kuvatun ajattelutavan mukaisestihan hoitaja saattaa lopettaa vaikkapa elvytyksen kesken kun hänen työvuoronsa päättyy. Tai kätilö kävellä ulos synnytyksestä kun tunnit ovat täynnä. Potilaasta viis kunhan kerkiän zumbatunnille.

Molemmat esimerkit kertovat koruttomasti sen, että suomalainen ammattiyhdistysliike kouristelee viimeisiä kuolonkouristuksiaan. Omista eduista, ja tässä tarkoitan siis ay-liikkeen etuja, on pidettävä kynsin hampain kiinni. Vaikka siitä kärsisi sitten se oma, yksittäin jäsen, se ihan tavallinen palkannauttija. Pääasia tuntuu olevan se, että ay-pomojen ruskaretket ja kevätmatkat Lappiin ammattiyhdistysten omistaville luxushuviloille ei vaarannu. Puhumattakaan siitä, että jouduttaisiin luopumaan Hakaniemen torin ympärille kasvaneista ay-taloista.

Kyllähän me joustetaan, jos työnantajapuoli ja hallitus joustaa ihan pikkasen enemmän. Muuten pistetään perseet penkkiin! Eikä välitetä pätkääkään siitä, miten se vaikuttaa Suomen tilanteeseen.