sunnuntai 27. syyskuuta 2015

KHL, läntinen kärkikatsaus


Helsingin Jokerit käväisi vieraspelikiertueellaan lähialuella testaamassa kevään ratkaisupelejä ajatellen kaksi pahinta vastustajaansa. Pietarissa vastassa oli SKA Pietari ja Moskovassa legendaarinen ZSKA.  Vaikka kevääseen on vielä aikaa ja paljon tapahtuu varmasti, lienee syytä vetää yhteen mitä tämänkertainen vieraspelikiertue jätti käteen.

Aloitetaan Pietarista. Jokerit roikkui SKA:n kyydissä ensimmäisen erän, mutta toisesta erästä alkaen ei paremmasta joukkueesta ollut enää kahta sanaa. SKA vei ja Jokerit vikisi. Maalivahtien torjunnat, Jokerit 36, SKA 28, kertovat paljon, mutta eniten kertoo ehkä toisen erän maalit. SKA-Jokerit 5-2. Tämä johti siihen, että kolmas erä oli pelailua. Loppunumerot lähes murskaavasti SKA:lle 6-3. Jokereiden vaikeat toiset erät jatkuivat siis Pietarissa.

Moskovassa ZSKA:ta vastaan ensimmäistä erää sotkivat lukuisat erikoistilanteet. Joukkueet pelasivat vuoron perään ylivoimaa, mutta kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut tällä kertaa. ZSKA:n 1-0 johtomaali syntyi 100-0 B-aloitushäviön jälkeen, maalintekijänä kukapa muukaan kuin moottoriturpa Alexander Radulov. Ja täysin kentällisin.

Toinen erä alkoi perinteisesti. ZSKA teki maalin, joka näytti ensin potkumaalilla, mutta kun tarkasti katsoi, mailastahan se lopulta sitten meni. Muutoin erässä ZSKA tukki esimerkillisesti niin keskialueen kuin parhaat maailintekosektorit omalla puolustusalueella,  joten Jokereiden maalintekopaikat olivat todella harvassa. Erä selvästi moskovalaisille, maalit 2-0 ja valot pois jokerikopista. Joukkue oli aivan kaikessa jäljessä, se ei pelannut jääkiekkoa, se koitti vain selviytyä. Kolmannessa erässä numeroita vaan kaunisteltiin. 

Lyhyt vieraskiertue Pietariin ja Moskovaan osoitti sen, että jokeripeli ei ole vielä lähelläkään sitä, mitä KHL:n kärkijoukkueita vastaan tarvitaan. Päävalmentaja Erkka Westerlund on toki todennut, että tähtäin on keväässä ja tuolloin pelin pitäisi olla uomissaan. Paljon on vielä siis tehtävää, mutta onneksi paljon on myös aikaa. Tosin samaan hengenvetoon on pakko todeta, että juuri tällä hetkellä näyttäisi siltä, että päävastustajat ovat niin paljon edellä, että mahtaako aika riittää sittenkään...... Kaksi murskatappiota tähän sarjaan ei lupaa Jokereille hyvää. 

Onneksi meille skeptikoille molemmat, sekä Pietari että Moskova, tulevat vierailulle Helsinkiin ensi viikolla, joten tämäkin blogi saattaa saada niiden otteluiden jälkeen aivan uuden suunnan. Tosin juuri tällä hetkellä ei odotukset kovin korkealla ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti