Kari Häkämies totesi aikoinaan vuonna 2007 Yhdysvalloissa pitämässään puheessaan seuraavaa: "Yleisesti ottaen Suomi on etuoikeutetussa asemassa sijaitessaan yhdessä maailman turvallisimmista kolkista. Ottaen kuitenkin huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen tämän päivän kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä"
Lausunto nosti kauhean kohun. Alkoi poiliittinen myrsky kun poliitikko poliitikon perään paheksui Häkämiehen lausuntoa ja vakuutti Suomen ystävällisiä suhteita Venäjään. Ja sitä, ettei meillä Venäjän kanssa mitään ongelmia ole ollut eikä koskaan tule olemaankaan. Erkki Tuomioja totesi tuolloin mm. lausunnon olevan "ristiriidassa Suomessa vallitsevan ja kansalaisten kannattaman turvallisuuspoliittisen ajattelun kanssa".
Voi Erkki kuinka väärässä olitkaan. Ja kuinka oikeassa Häkämies oli. Suuri osa kansalaisista nimittäin pitää Venäjä -uhkaa todellisena ja yhä vain paheneva uhkana. Eikä siinä auta yhtään 70 -luvulta peräisin olevat ystävyysjargonit. Ei varsinkaan siinä tilanteessa, kun Venäjä sotii toista naapuriaan, Ukrainaa vastaan enemmän tai vähemmän hyvin toimiaan peitellen.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kutsunut itse masinoimiansa tapahtumia Krimillä ja Ukrainassa "maan sisäiseksi kriisiksi". Tämä perustelu meni vituiksi siinä samassa kun Ukraina ilmoitti saaneensa vangiksi kymmenen Venäjän armeijan laskuvarjojääkäriä. Tämän jälkeen on vaikea uskoa niin Putinia kuin Venäjän virallista progagandaa siitä, ettei Ukrainassa ole neuvostojoukkoja. Varsinkaan kun aivan viimeiset tiedot kertovat venäläisten joukko-osastojen marsseista Ukrainan maaperällä. Jos tämä ei ole itsenäisen maan asioihin puuttumista, niin kertokaa minulle mitä se on.
Suora leikkaus Suomeen. Venäläiset lentokoneet loukkaavat Suomen ilmatilaa tasaisesti kerran päivässä. Vahingossa. Väistääkseen ukkospilviä. Huolimattomuuttaan. Juu, niin varmaan..... Jos valtion lentokoneet käyvät naapurimaan ilmatilassa kolme päivää putkeen päivittäin, ei todellakaan enää ole kysymys vahingosta. Tai ihan vaan välinpitämättömyydestä. Kysymys alkaa olla hiljalleen jo provokaatiosta.
Samaan aikaan Suomessa keskustellaan siitä, että Suomi ja Ruotsi allekirjoittavat Naton kanssa isäntämaasopimuksen. Ottamatta yhtään sen enempää kantaa kyseiseen sopimukseen tai sen sisältöön, niin ihan on pakko todeta, että ei päivääkään liian aikaisin. Niin pitkään kun naapurimaamme jatkaa politiikkaa, joka on täysin ennalta arvaamatonta ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamatonta, on ihan hyvä että pieni maa hakee turvaa jostain. Tässä tapauksessa Natosta. Se, ainakin toivottavasti, hillitsee Moskovassa joskus mahdollisesti herääviä ajatuksia toimia meillä samalla tavalla kuin Venäjä toimii nyt Ukrainassa. Joka on aivan yhtä todennäköistä kuin se, ettei näitä ajatuksia koskaan herää.
Ilman mitään tukea mistään Suomi olisi kuin rampa ankka, valmis poimittavaksi. Kaikesta Moskovan ja Tehtaankadun nöyristelystä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti