Suomea ja suomalaisia on totuttu pitämään yksilöurheilijoina. Suomalainen on aina pärjännyt lajissa, jossa ei paljoa ole muiden kanssa tarvinnut jutella tai tulla toimeen. Kun sukset on isketty jalkaan, 50 kilometriä metsän siimeksessä on mennyt mustikkakeiton voimalla. Tai myöhemmin muilla stimulanteilla. Myös mitä pitempää on jolkoteltu ympäri 400 metrin rataa, sen paremmin suomalainen on pärjännyt. Ainakin joskus. Perkele! Tässä muiden apua tarvita.....
Jotain on tapahtunut. Suomalaiset joukkueet pelaavat tällä hetkellä maailman toiseksi ja kolmanneksi suosituimpien lajien maailmanmestaruuskisoissa! Siis joukkueet! Eihän tästä puutu enää kuin se, että joku kaunis päivä Suomen maajoukkue löytää itsensä jalkapallon MM -kisoista.
Kori- ja lentopallon MM -kisoihin ei ihan noin vaan pääse. Jalkapallon mestaruuskisojen karsintasysteemejä on kritisoitu kauan siitä, että tietyistä maailman kolkista kisoihin pääsee helpommin kuin Euroopasta. Mutta tosiasia on se, että aivan yhtä vaikeaa kisoihin pääsy on niin kori- kuin lentopallossa. Ja molempiin Suomen maajoukkue on selvittänyt tiensä. No juu, koripalloon pikkaisen takaportin kautta, mutta kumminkin. Ei sitä takaporttia olisi edes tarjottu mikäli Susijengi olisi ollut liian kaukana kansainvälisestä kärjestä.
Suomalaiset ovat tottuneet pitämään ruotsalaisia iloisina, sosiaalisina juokkueurheilijoina. Ruotsalaiset ovat luonnostaan (?) tottuneet yrittämään yhdessä, joukkueena, samaan aikaan kun suomalainen on räkä nenästä pursuten hiihtänyt yksin metsän siimeksessä. Mutta eipä näy Ruotsin joukkueita ei koripallo-, eikä lentopallokisoissa. Eipä muuten näy tanskalaisiakaan, norjalaisista nyt puhumattakaan. Suomi edustaa siis yksinään Pohjoismaita.
Onko suomalaisten kansanluonne siis muuttunut? Onko meistä vihdoin tullut yhdessä yrittäviä, samaan päämäärään pyrkiviä joukkueurheilijoita? Varmaankin on ja ei. Aivan varmasti joukkueurheilu on eri lajien suosiolla mitattuna kasvattanut harrastajamääriään verrattuna tilanteeseen vaikka joskus ammoisina 50 -luvun aikoina. Ja kun riittävän pitkään harjoittelee ja oikeastaan kasvaa siihen joukkueurheilukulttuuriin, alkaa se jossain välissä väkisinkin tuottaa tulosta. Jonka hedelmistä me nautimme juuri tällä hetkellä.
Mutta ei joukkueurheilun menestys tai sen suosio kansanluonnetta mihinkään ole muuttanut. Kenties nykyurheilija tai -perusjamppa on tottunut toimimaan hieman enemmän ja sitäkautta hieman jouhevammin muiden kanssaeläjien parissa, mutta kyllähän "kansan syvät rivit" edelleenkin möllöttävät mielummin yksin, kaukana muista ihmisistä. Riittää kun katsoo lähes mitä tahansa kaupunkia kesäviikonloppuisin, Kaupunkilaiset ovat paenneet metsän siimekseen mökeilleen, joka on sen mukavampi mitä kauempana lähinaapurin mökki sijaitsee. Siellä yksinäisyydessä, Kossu -pullo seuranaan, suomalainen hoitaa sieluaan.
No joo, nuorempi sukupolvi on, kuten todettu, kasvanut ehkäpä hieman erilaiseen kulttuuriin. Nuorempi sukupolvi on tottunut muihin ihmisiin, tottunut elämään muiden ihmisten kanssa ja jopa nauttimaan siitä paljon puhutusta sosiaalisuudesta. Ja siksi myös joukkueurheilu sujuu jouheammin. Ja kiinnostaa enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti