perjantai 28. marraskuuta 2014

Raamatulla päähän


                                                              

Päätin jo ajat sitten etten kirjoita tasa-arvoisesta avioliittolaista sanakaan. Tänään, itseasiassa lähes samaan aikaan kun tätä juttua naputtelen, eduskunta äänestää kyseisestä kansalaisaloitteessa. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuoda omia kantojani esille, sillä uskon ja toivon että järki voittaa. Suomi ei voi vaan enää 2000 -luvulla olla valtio, joka määrittelee ihmisoikeudet sukupuolisen suuntautumisen mukaan. Eihän.....?

Olen seurannut aiheesta käytyä keskustelua mielenkiinnolla. Niin lain kannattajat kuin vastustajat ovat tuoneet esille omasta mielestään tärkeitä näkökulmia. Joka on hieno asia. Kun ollaan puhuttu kiihkottomasti, rintaman molemmilla puolilla on ollut perusteltuja näkökantoja joihin uskotaan siitä omasta lähtökohdasta. Ja näin pitääkin olla. Harvasta asiasta koko kansa on sataprosenttisesti yhtä mieltä.

Mutta sitten..... kuvaan astuvat uskonnon varjolla lakia vastustavat. Heidän mielipiteitään lukiessa/kuunnellessa, ei voi kun ihmetellä. Jos lakialoite menee eduskunnassa läpi, Jumala rankaisee koko Suomea. Joudumme kuoltuamme alimpaan helvettiin ja Venäjäkin hyökkää maahamme. Ihan vaan siksi, että tasa-arvoinen lakialoite meni läpi eduskunnassa.

Kaikki nämä uhkakuvat löytyvät kuulemma Raamatusta. Raamattuhan on siitä hassu teos, että sitä pystyy itse kukin tulkitsemaan aivan kuten tahtoo. Tai aivan kuten kulloinenkin asia vaatii. Jos siis tarkoituksena on takoa "tietoa" vastapuolen päähän nimenomaan Raamatulla.

Olen aina pitänyt, vaikka uskossani horjunkin (hah), sitä mieltä, että jos Jumala on olemassa, hän on rakastava hahmo, joka haluaa vain ja ainoastaan parasta luomalleen maailmalle. Jumala auttaa heikkoja, tukee uskossaan horjuvia eikä tuomitse syntiin langenneita. On vähän niinkuin hyvä faija lapsilleen.

Mutta ei, tasa-arvoista avioliittoa vastustavien mielestä Jumalla palaa hermo välittömästi, mikäli lakialoite hyväksytään. Räikeimmin tätä "vittu, siitäpäs saatte" -ilmiötä kuvailee muuan Anne Kuusinen, joka Facebookissa maalaa tulevaisuutta, mikäli avioliittolaki menee läpi, seuraavasti:
 
"Totuus on, että kaikkialla maailmassa, missä homoja on alettu vihkimään, maa on joutunut kokemaan monenlaista luonnonkatastrofia. Valtavia tulvia, maanjäristyksiä, maanvajoamia, veden saastumista ja myös kristittyjen vainoa sekä lasten indoktrinoimista homouteen jo koulun ala-asteelta lähtien. Jumala asetti Sodoman ja Gomorran kaupunkien hävityksen varoitukseksi ihmiskunnalle, niille, jotka vastedes tuota kauhistusta ja syntiä harjoittavat. Luuletteko, että Suomi pääsee vähemmällä kuin Sodoma, jos Sodoman syntiä aletaan suosimaan?"

Ja tässähän ei yritetä takoa omaa mielipidettä vastapuolen kaaliin Raamatulla, eihän? Sodomaan sitä sitten ollaan menossa, eikä taida olla kuin yhdensuunnan lippu. Nyt sitten vaan odotellaan milloin maa alkaa vajota ja kaikki lapset indoktrinomoidaan (?) homouteen jo koulun ala-asteella. Ihan niinkuin on tapahtunut jo vaikkapa Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa.

Yksi ehkäpä innokkain Raamattuvasaraa heilutava löytyy myös Facebookista. Eläkkeellä oleva opettaja Jouko Piho kirjoitti kirjeen kannastaan epävarmoille kansanedustajille ja julkaisi sen internetissä. Ja sai aikaan järjettömän keskustelun. Mielenkiintoista onkin lueskella Pihon perusteluja siitä miksi homous on syntiä.

En nyt ala luettelemaan kaikkia Joukon mielipiteitä, keskusteluun voi tutustua tästä. Mutta seuraavassa on muutama, nopealla vilkaisulla silmiin osunut perustelu by Jouko Piho.

"Homokoti ei ole lapselle sopiva kasvuympäristö. Tästä nimenomaisesta yksityiskohdasta ei ole mainintaa Raamatussa, mutta asia on selvä, koska homous tuomitaan Raamatussa luonnottomana ja iljettävänä syntinä."

Ok, tätä ei nyt niinku mainita Raamatussa, mutta jos oikein tulkitsen ja kaivelen, niin sieltä löytyy kait joku kohta, jossa homous on luonnotonta ja iljettävää. 

"Raamattu puhuu homoudesta saastaisuutena, häpeällisenä himona, luonnottomuutena, säädyttömyytenä, himona ja sopimattomuutena. Se on perversiota, joka tarkoittaa luonnonvastaisuutta."

"Homot ja heidän kannattajansa eivät vain voi enää käyttää tervettä järkeä, koska Saatana on pimentänyt heidän mielensä valheilla."

Olen siis Saatanan pimentämä. Ihan niinkuin suurin osa Suomen kansasta.

"Jumala on hyvä Jumala. Paholainen on paha Paholainen. Maailman pahuus johtuu Paholaisesta ja siitä, että ihmiset valitsevat Paholaisen väärät tiet. Mutta Paholaisen aika on loppumassa. Ei kestä enää kovin pitkää aikaa, kun kaikelle Saatanan vallalle tulee stoppi ja sen jälkeen alkaa Jumalan valtakunta, jossa vallitsee ilo, rauha ja onnellisuus. Helvetissä ei kukaan pysty olemaan ilomielin, koska siellä on itku, tuska, pimeys ja hirveä haju eikä kammottavien demoneidenkaan seura mieltä ylennä."

Voi ei! Menin sitten kannatamaan lakia! Ja nyt minua odottaa hirveä haju! Apua!

Mutta lopulta Joukolta lipsahtaa:

Raamattua ei tule noudattaa kaikessa kirjaimellisesti, koska suurin osa Vanhan testamentin käskyistä annettiin aikanaan israelilaisille eivätkä ne koske meitä.  

Näin.  Eli ei vasikaan, ei sitä Raamattua nyt ihan niin tosissaan tartte ottaa. Ei ihan kaikki siellä oleva edes koske meitä. Mutta onneksi Jouko Piho kumppaneineen tietää, mitkä on just ne jutut, jotka Raamatussa meitä koskettavat. Ja kun eteen tulee joku muu asia kuin tasa-arvoinen avioliittolaki, Jouko & seuraajat kaivelevat taasen muutaman Raamatun kohdan jotka näppärästi tukevat heidän mielipiteitään. 

Olen joskus aiemmin todennut, ettei minulla ole kenenkään uskoa vastaan. Kukin saa uskoa vaikka kukkapurkkiin jos siltä tuntuu. Edellä kuvattu Raamatulla läiskiminen, sen tulkitseminen juuri niin, että se tukee omaa mielipidettä ja ihmisten suoranainen uhkailu, sen sijaan yököttävät. Uskon että nämä joukopihot kavereineen vaikuttavat kirkosta eroamiseen enemmän kuin joku Päivi Räsänen ikinä. Ainakin minulle Pihon mielipiteet aiheutti lähinnä reaktion, etten edes halua kuulua moiseen kirkkoon. Vaikka sitten joutuisinkin haistelemaan joitain hajuja jossain kuoltuani.






1 kommentti:

  1. Rusinat pullasta. On varmaankin syitä miksi Jouko ei halua vaatia raamatun kirjaimellista noudattamista. http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu17.htm

    VastaaPoista