maanantai 26. tammikuuta 2015

Kreikka




Sitä on pikkuinen hetkonen sitten taas kulunut siitä kun viimeksi tänne mitään kirjoittelin. Joten oikein hyvää uutta vuotta 2015 kaikille lukijoilleni, koitetaanpa taas aktivoitua näissä blogihommissa(kin).

Tänään pitää ihmetellä Kreikkaa. Maassahan oli eilen sunnuntaina 25.01. parlamenttivaalit, jotka päättyivät vasemmistolaisen Syriza -puolueen murskavoittoon. Eikä ihme kun lukee puolueen lupaamia asioita tiukasta talouskurimuksesta kärsiville kreikkalaisille. Syriza lupailee mm. Kreikan eri instansseilta lainaamien velkojen osittain unohtamista, maan irrottautumista EU:n yhdessä sopimasta talouskurista, ilmaista sähköä ja ruokaa köyhille, lisää asuntoja, ilmaista terveydenhuoltoa työttömille, lisää työpaikkoja ja kaiken lisäksi vielä minipalkan korotusta 600 eurosta 750 euroon. Kaikki tämä rahoitetaan suuromaisuuksien veronkorotuksilla. Eli rikkaiden veroja kiristämällä.

Tai oikeastaan, en minä tiedä millä puolue meinaa lupauksensa rahoittaa. Kaikki lupaukset mitä puolue on antanut, kuullostaa tottakai hyvältä jopa meikäläisen korviin, puhumattakaan sitten työttömän kreikkalaisen, joka on ollut ilman sähköä kuukausitolkulla. Silti juhlivien kreikkalaisten "ei enää säästötoimia, se ohi" -mantra kuullostaa ihan pikkaisen ennenaikaiselta.

Tosiasiahan on se, että Kreikka ei ikinä kykene maksamaan lainaamiaan miljardeita takaisin. Maalla kun on lainaa 320 miljardia euroa. Tosiasia on myös se, ettei Syrizan lupaamat helpotukset ja tulonlisäykset toteudu noin vaan, sillä ne vaativat rahaa. Rahaa, jota Kreikalla ei tällä hetkellä ole. Siksipä onkin mielenkiintoista seurata, miten puolue kikkailee tästä eteenpäin. Pahimmassa tapauksessa se ajaa Kreikan vieläkin syvemmälle, jopa niin syvälle, että saa kansan kadulle. Tai sitten Syriza keksii keinon millä lunastaa lupauksensa, jolloin pitää kyllä nostaa hattua. Ja korkealle.

Mielenkiintoista onkin seurata suomivassareiden ilakointia Syrizan voitolla. Arhinmäen Paavo, jonka hyvä kaveri Syrizan puheenjohtaja, Kreikan todennäköinen tuleva pääministeri Alexis Tsipras, on, olikin jo Kreikassa julistamassa, että tästä alkaa vasemmiston voittokulku Euroopassa. Luulisi Paavon, joka on itse kohtuullisen marinoitunut politiikassa, osaavan erotella selkeän fantasian ja tosiasiat. Mutta jos Uzoa on mennyt bileissä jo jonkinverran niin eihän sitä nyt ihan kaikkea tule niin tarkasti mietittyä mitä sitä laukoo. Ei, vaikka vaalit kotimaassa painavat päälle.

Antaa Tsipraksen yrittää. Ja toivoa että herra onnistuu. Antaa Arhinmäen ilakoida. Ja toivoa, että Tsipras onnistuu. Nimittäin jos Kreikan Syriza epäonnistuu surkeasti, saattaa Arhinmäellä olla vaikeaa selitellä kaverinsa lupauksia jopa suomalaisessa vaalitentissä. Jossa marjat tästä Kreikan kaaoksesta kerännee Timo Soini ja Persut. Mutta se onkin sitten jo aivan eri tarina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti