maanantai 27. lokakuuta 2014

Rautavaaran kuolonkolari

                                                         


Eilen illalla kantautui Rautavaaralta uutinen onnettomuudesta, jossa oli alustavien tietojen mukaan kuollut neljä ihmistä. Liikenneonnettomuus ajattelin. Kunnes onnettomuuspaikalta alkoi tihkua lisäinfoa. Kysymyksessä onkin ollut ns. laajennettu itsemurha, jossa autoa kuljettanut 1981 syntynyt nainen oli ohjannut henkilöautonsa suoraan ja tahalleen vastaantulleen linja-auton alle. Onnettomuudessa menehtyi kuljettajan lisäksi hänen 1-,2- ja 6 -vuotiaat lapsensa.

Tänään tuosta jo valmiiksi traagisesta onnettomuudesta on sitten saatu lisätietoa, joka ei ainakaan helpota teon traagisuutta. Linja-autossa matkusti naisen mies, pariskunta oli keskustellut linja-auton pysähdyttyä pysäkille juuri ennen onnettomuutta ja jatkaneet keskustelua puhelimitse kun bussi oli taas liikkeellä. Nainen oli jo aiemmin ajanut linja-auton rinnalle, yrittänyt saada sitä pysähtymään jonka jälkeen ohittanut bussin, tehnyt lenkin sen edessä ja kääntynyt linja-autoa vastaan. Edellä kuvatuin seurauksin.

Kuten aina vastaavissa onnettomuuksissa, netin keskustelupalstat suorastaan räjähtävät. Onnettomuudella spekuloidaan, teorioita esitetään, syyllisiä etsitään jne. Kovin monella kirjoittajalla tuntuu olevan yleensä oletuksiin pohjautuvaa faktatietoa, jonka perusteella vedellään johtopäätöksiä ja tehdään olettamuksia siitä, mikä on johtanut tekoon.

Niin tapahtui näemmä myös tämän tapahtuman ympärillä. Lueskelin tuossa muutamia keskustelupalstoja ja naisen teko johtui kuulemma siitä, että hän oli jo kerran eronnut, ja nyt tämä mies, joka matkusti siis linja-autossa, oli kertonut että hänellä on Siilinjärvellä salasuhde, jonka luokse oli ollut matkalla linja-autolla. Nainen ei kestänyt tätä, vaan halusi viedä itsensä lisäksi lapset "turvaan" tulevalta erolta. Ja ai niin, siilinjärveläiset ovat kuulemma täysin holtitonta porukkaa, siellä kuulemma kaikki pettävät toinen toisiaan minkä kerkiävät. Näin siis jollakin keskustelupalstalla.

Toinen teoria puolestaan syyllistää miehen, jolla siis oli edelleen tuo sivusuhde. Koska miehet ajattelevat vain ja ainoastaan alapäällään, hän ei tullut miettineeksi, kuinka paljon tämä salasuhde vaikutti omaan vaimoon, joka oli valmiiksi jo väsynyt 1-, 2- ja 6 -vuotiaiden lasten hoidosta. Niinpä nainen, joka ehkäpä vielä kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ei jaksanut miehen valheita enää, vaan ajautui viimeiseen ja peruuttamattomaan tekoon. Siis täysin miehen salasuhteen takia.

Toki palstoilla on myös hieman "kevyempiä" teorioita. Yksi niistä kertoo, että pariskunta oli riidellyt aiemmin ja mies oli lähtenyt linja-autolla ihan vain "tuulettamaan päätään". Jotain kauheaa oli riidan tuoksinnassa kuitenkin sanottu ja nainen oli loukkaantunut ja ajautunut tekoon. Naisen aiemmilla mielenterveydellisillä ongelmilla spekuloidaan myös.

On tottakai inhimillistä, ja osittain varmasti myös terapeuttista, purkaa pahaa oloaan spekuloimalla tapahtunutta. Koska nykyajan välineet sen meille mahdollistavat, sitä ei oikein käy kieltäminenkään. Mutta se, että omia mielipiteitä ja näkemyksiä perustellaan jollain aivan itse kehitellyllä teorialla tyyliin kun ensin tapahtui näin - se johti tähän - jonka jälkeen tapahtui näin - ja sitten se nainen ajatteli näin - jne. - jne. on vähintäänkin omituista. Varsinkin kun tätä sitten riittävän kauan itselleen tolkuttaa, teoria onkin valmis kirjoitettavaksi täytenä totuutena palstalle.

Myös tuo syyllisten etsintä ja/tai syyllistäminen on melkoisen turhaa. Kovin harva meistä ei tietää pariskunnan olosuhteista, heidän keskusteluistaan, parisuhteen tilasta, mielenterveydellisistä sairauksistaan tai yleensäkään mistään niistä seikoista, jotka tähän tekoon johtivat. Niinpä on aivan turha syyllistää ketään, sillä ainoa tosiasia joka tässä kohdin on aivan varmaan, on se, että naisen ohjaama henkilöauto törmäsi tahallaan linja-autoon. Ja että onnettomuudessa kuoli kuljettaja ja hänen kolme alle kouluikäistä lastaan. Eikä se ole jo riittävän kauheaa ilman, että tapahtumaan väkisin koitetaan vielä ympätä jotain uusia tekijöitä?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti