maanantai 8. syyskuuta 2014

Terroristit


                                                         
      
Suomalainen somaliyhteisö on huolissaan terroristijärjestö Isiksen värväyskampanjasta. Suomesta  Isis kohdistaa rekrykampanjansa 16-25 vuotiaisiin somalinuoriin, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Järjestö lupaa mahdollisuuden matkustamiseeen, koulutusta ja jopa 10.000-15.000 euron suuruisia palkkioita. Ei ihme, että nuorta ihmistä, joka kokee Suomen potkineen häntä päähän, alkaa tarjous houkuttaa. Niinpä Suomesta Isiksen täkyyn onkin tarttunut yli 40 ihmistä. Ja näistä ihmisistä Isis kouluttaa siis omia taistelijoitaan. Joita myös terroristeiksi kutsutaan.

Miksi meidän pitäisi sitten olla tästä huolissamme? Tyypithän ovat lähteneet jonnekin Lähi-itään. Ja vielä vapaaehtoisesti. Onpahan meillä muutama maahanmuuttaja vähemmän sosiaalikuluja nostamassa. Eihän tästä mitään vaaraa Suomea kohtaan koidu.

Vaan kun koituu. Jos nyt jätetään laskuista suoranaisen terroriteon uhka Suomea kohtaan, vaikka sellainenkin saattaa olla aivan konkretiaa, niin siitä huolimatta nämä Isiksen (tai jonkun muun terroristijärjestön) kouluttamat "taistelijat" uhkaavat suoraan Suomea. He kun voivat värvätä lisää suomalaisia koulutukseen tai heitä voidaan käyttää terroriteoissa Suomen ulkopuolella. Joko suoraan tai välillisesti. Suomen olisi syytä ottaa nämä ihmiset vakavasti, tai sitten joku muu ottaa. Esimerkiksi Israelin tiedustelupalvelu Mossadin tiedetään tehneen terrorismin vastaisia iskuja jopa niinkin lähellä kuin Norjassa, kun maan omat viranomaiset eivät itse saaneet mitään aikaiseksi. 

Avoimessa yhteiskunnassa kenenkään matkustamista minnekkään on aika vaikea suitsia. Näin ollen jos joku haluaa Isiksen koulutusleirille lähteä, hän todennäköisesti myös sinne lähtee. Ilman, että ainakaan viranomaiset kovasti kykenevät estelemään. Mutta sitten, kun koulutettu tyyppi koittaa päästä takaisin Suomeen, olisiko silloin jotain tehtävissä? Tai viimeistään silloin, jos kaveri on päässyt livahtamaan rajojen sisäpuolelle ja hänet pongataan maasta?

Suomen viranomaiset, Supo etunenässä, tietänevät melko tarkkaan ne henkilöt, jotka terrorismikoulutukseen ovat hakeutuneet. Näin ainakin pitää toivoa. Jos Supo ei jostain syystä tiedä tai ei osaa sanoa keitä siellä pomminheittäjäksi opiskelee, muiden maiden tiedustelulta on varmasti saatavissa apuja. Ja kun henkilöt tiedätään, heidän maahanpaluu ja/tai seuranta maassa jo oleville, ei liene vaikea järjestää. Ja jos tälläiseen ei jostain kumman syystä löydy lakia jonka nojalla nämä toimenpiteet voidaan tehdä, sellainen pitää laatia mahdollisimman nopeasti.

Terrorismin rahoitus ja ihmisen kouluttaminen terrorismirikosta varten on jo kriminalisoitu Suomen laissa. Näiden lakien jatkeeksi tulisi pikaisesti laatia siis vähintäänkin tuo edellä kuvatunlaisen toiminnan salliva laki ja lisäksi sanktioida jo hakeutuminenkin terrorismikoulutukseen. Mutta niinkuin olen aiemmin useasti todennut, pelkkä laki ei tee ketään onnelliseksi. Poliisille pitää taata myös riittävät resurssit lain noudattamisen seurantaan ja rikollisten kiinniottamiseen.

Tämä terrorismiasia kun on tyyppiesimerkki siitä, kuinka asioita olisi joskus ihan hyvä pikkaisen ennakoida. Tosiasia on se, että enemmin tai myöhemmin Suomessakin pamahtaa. Se pamahdus voi olla ihan kotimaista tekoa tai pahimmissa tapauksessa kansainvälisten terroristijärjestöjen aikaansaama. Ja kun on pamahtanut, silloin on auttamatta myöhäistä alkaa kiristämään tai kiirehtimään terrorismin vastaisia lakeja. Mitäpä siis jos tällä kertaa, kerrankin, tehtäisi asiat ajoissa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti