Iiro

                                                                   

Iiro Viinanen muistetaan edellisen laman "kovaotteisena" vationvarainministerinä. Iiro toimi pestissä 1991-1995, eli juuri sen ajan, kun Suomi edellisen kerran rypi syvässä taantumassa. Viinasesta on jäänyt mieliin ainakin se, että kun joku taho jossain vinkui valtiolta lisää rahaa, Iiro saattoi todeta suoraan, että rahaa ei kertakaikkiaan ole. Eikä sitä ollut. Iiro Viinanen puhui asioista suoraan, sanoi miten ne ovat,eikä kaunistellut niitä vaikkapa vaaleja ajatellen.

Viinasen suurimmaksi synniksi lasketaan yhä edelleen se, että markka devalvoitiin 1991. Devalvaatiohan tarkoittaa maan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä muihin valuuttoihin nähden. Näin maan vientituotteet halpenevat ja vienti helpottuu. Toisaalta, velkataakka niille yrityksille , jotka olivat ottaneet valuuttalainaa kasvaa ja niin tapahtui myös vuonna 1991. Pienten yrityksien selkärankoja napsahteli poikki devalvaation johdosta, vaikka Viinasen tavoitteena oli nimenomaan ollut se, että yritykset säilyisivät kilpailukykyisinä. Iiro ei devalvaatiota halunnut, mutta suuryritykset ja niiden muodostamat järjestöt ajoivat delvaation kuitenkin läpi. Näin vaikka yritysten itse sopimat, liian suuret palkakorotukset, olivat aiheuttaneet sen, että Suomen kilpailukyky romahti. Nyt tuo kilpailukyky hankittiin takaisin devalvoimalla, välittämättä lainkaan siitä, miten pienet ja keskisuuret yritykset siitä selviäisivät. Viinasta syytettiin asiasta, joka myöhemmin on paljastunut puhtaasti suuryritysten junailemaksi toimeksi.

Kun mies on taluttanut Suomen läpi maan historian syvimmän laman, saattaisi olla ihan tervettä kuunnella mitä Viinasella on sanottavana tämän hetkisestä taloustilanteesta. Eikä Iiro ole yhtään pehmennyt. Hän sanoo suoraan oman mielipiteensä, joka on se, ettei mikään ole muuttunut. Ei mikään. Ay -liike pitää edelleen kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista ja näin ollen talous ei jousta, kilpailukyky murenee ja päätöksenteko hidastuu. Uudistukset viedään työryhmiin ja haudataan sinne. Tulee uudet vaalit ja asiat unohtuvat.

Suomen kilpailijamaissa työ on halvempaa. Ei siis ihme, että työ karkaa maasta. Lisäksi sosiaaliturvasta pitäisi tehdä vastikkeelllsta, ihmisen pitäisi aina tehdä työtä palkkansa eteen. Tekemätöntä työtä kun Suomessa riittää. Mutta tässäkin ay -liike tulee vastaan, vanhuksia ei voi kuka tahansa ulkoiluttaa, pitää olla koulutus, pitää olla työkokemusta ja pitää olla liiton jäsen. Miksi? Ihmiset voivat käydä juttelemassa vanhuksille, he voivat käydä siivoamassa heille, on lumitöitä,  on puistonhoitoa, marjat mätänevät metsiin jne. Miksi näihin töihin ei käytetä työttömiä? Osittain varmaan siksi, että jos työttömät tekisivät näitä töitä, jonkun liiton jotkut jäsenet jäisivät ilman töitä. Vaikka juuri nyt kukaan ei näitä edellä mainittuja töitä tee.

Mutta eipä Iiro jätä pörssiyhtiöiden johtoporrastakaan vaille huomiota. Se, että johdon palkkiot on sidottu pörssikurssien kehitykseen, aiheuttaa sen, että voittoja tavoitellessaan yhtiöt eivät jätä pahojen päivien varalle minkäälaisia puskureita. Heikolla hetkellä yritysten ensimmäinen toimi on pistää ihmisiä pihalle, joka ei todellakaan ole tuottoisaa pitkällä tähtäimellä. Olisi paljon viisaampaa laittaa hyvinä aikoina rahaa sukan varteen ja heikoilla hetkillä pitää porukka hommissa, kouluttaa heitä ja keskittyä kehittämään niitä omia tuotteita.

Summasummarum. iiirolla oli aikoinaan hieman erilaiset välineet nostaa Suomi suosta. Oli tuo edellä manittu devalvaatio jne. Nykyisellä hallituksella ei näitä keinoja ole, mutta yksi mitä voisi käyttää, on rehellisyys. Mitä jos ihan oikeasti tunnustettaisiin ne pullonkaulat ja ongelmat, joita maan työvoimapolitiikassa on, tehtäisi niille jotain sen sijaan, että piiloudutaan jonkun EU -säännöksen taakse. Sanottaisiin ihan suoraan mihin meillä on varaa ja mihin ei. EU, ay eikä mikään muukaan lyhenne tätä lamaa katkaise, siksi maan hallituksen pitäisi tehdä päätöksiä. Päätöksiä, jotka ovat kipeitä ja näkyvät aivan varmasti gallup -luvuissa hetkellisesti. Parinkymmenen vuoden päästä joku saattaa sitten kuitenkin jopa kiittää niistä päätöksistä, joita tehtiin vuonna 2014. Mutta se saattaa olla aivan liian pitkä aika odotella, siinä kun saattaa mennä jopa se ministeri-Audin takapenkki oman pyllyn alta.