Saku

                                                           

Yleensä blogikirjoituksesta, jota en ole miettinyt ja kypsytellyt pitkään, tulee paska kirjoitus. Joten tämä juttu, jota juuri luet, tulee olemaan paska. Päätin vain yht'äkkiä, että haluan kirjoittaa eilen päättyneestä urasta. Saku Koivun urasta.

Saku Koivu. Ensimmäinen kosketus kyseiseen herraan osuu jonnekin 90 -luvun aamuhämäriin, jolloin TPS ja Jokerit voittivat vuoronperään mestaruuksia SM -liigassa. Muistelen hämärästi kiinnittäneen huomioni tuolloin nuoreen pelaajaan, jonka selässä luki Koivu. Tai voihan se olla, että vaan dramatisoin, voihan se olla etten todellakaan kiinnittänyt huomiota nuoreen kiekkoilijaan, joka väänsi TPS:n paidassa omaa suosikkiani vastaan.

Mutta 98 Koivu oli jo kaikkien huulilla. Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti tuolloin pronssia Naganon olympiakisoissa, ja Saku Koivu toimi joukkueen kapteenina. Loppu onkin sitten urheiluhistoriaa. Syöpä, siitä paraneminen, kulttiasema Montrealissa, uran viime hetket Anaheimissa. Ja siihen väliin sopivasti Suomi -kiekkoa. Kuten vaikkapa olympiaturnaus Torinossa. Pistepörssin voitto yhdessä Selänteen Teemun kanssa ja hopeamitali.

Saku on jättänyt todella suuren jäljen suomalaiseen jääkiekkoon. Mutta kukaan ei tajua sitä, kuinka suuri tämä samainen jälki on Montrealissa. Kukaan ei tajua sitä, että kun Anaheim vieraili lokakuussa Montrealissa, yleisö osoitti Sakulle seisaaltaan suosiota. Minuuttitolkulla. Sitä kutsutaan kulttuuriksi. Ja kunnioitukseksi.

Saku Koivu toimi Montrealin kapteenina niinä kausina, kun joukkue ei oikein suorittanut. Se on varmasti tulppa, joka estää Sakun nousemasta Montrealin ikiaikaisten legendojen joukkoon. Vaikka Koivun lähdettyä Anaheimiin, Montreal ei valinnut seuraavalla kaudella kapteenia ollenkaan. Kunnioittaakseen Saku Koivua, joka oli toiminut joukkueen kapteenina edellisen kauden.

Yksi suomikiekon legenda siis lopettaa. Jääkiekon suurkuluttajan toive on se, että näitä vastaavia legendoja kasvaa lisää. Mikään ei ole niin hienoa, kun kunnioittaa jotakuta, joka on omalla työllään ansainnut asemansa. Vaikka sitten jääkiekossa.