maanantai 18. elokuuta 2014

Sale ja pojat


                                 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käväisi juttelemassa Venäjän ja Ukrainan johtajien kanssa. Että joko sitä vaikka jonkinmoinen ratkaisu Ukrainan kriisiin löydettäisi.

No tuskin yhden neuvottelureissun pohjalta mitään pysyvämpää helpotusta ukranalaisten hätään kyetään löytämään. Mutta sitä tärkeämpää on se, että joku edes yrittää joitain. Ja mikä voisi olla parempi rooli suomalaiselle kuin toimia viestinviejänä ja rauhankyyhkynä kansainvälisessä konfliktissa? Puolueettoman maan johtaja istuu samaan neuvottelupöytään kiistakumppaneiden kanssa. Jos sillä ei koko kriisiä ratkaistakaan, niin ainakin saadaan viestiä kulkemaan osapuolten välillä. Joka aivan varmasti helpottaa asioita sitten myöhemmin.

Kaiken lisäksi Suomi on pyrkinyt toimimaan kriisien ratkaisijana aiemminkin. Meillä on ollut Ahtisaaren Mara, joka teki kriisien hallinnasta itselleen oikein kansainvälisen uran, Halosen Tartsu puolestaan oikoi Putinin kravattia ja niin edelleen.... Sauli tuskin alkaa kravaatteja oikomaan, mutta tekee diplomatiaa erilailla. Neuvottelemalla.

Ja kun jotain teet, ikinä et voi miellyttää kaikkia. Saulin vierailu Ukrainassa on nähty Suomen etuja ajavana ja puolustavana aktiviteettina, jolla ei rauhaa saavuteta eikä Oltermannit edes liiku yhtään sen vilkkaammin rajan yli. Venäläiset piikittevät Niinistöä siitä, että tapaamalla kiistan osapuolet, Sauli lunasti oman 15 minuuttia kansainvälisessä julkisuudessa. Mutta silti, hyvä että joku tekee jotain.

Me suomalaiset olemme olleet sitä mieltä, että osaisimme toimia venäläisten kanssa paremmin kuin mikään muu kansakunta, ihan vaan siksi, että meillä on tuo 1200 km raja niiden kanssa ja pitkä historia tässä Venäjän karhun kainalossa. Tosiasia on kuitenkin se, ettemme ole mitenkään erityisasemassa mitä tulee valtioiden välisiiin suhteisiin. Neuvostoliiton aikana kaupanteko ja suhteiden ylläpito oli vielä helppoa, riitti kun käväisi kerran vuodessa juomassa vodkaa Moskovassa, vasemman jalan saappaita tehnyt tehdas pyöri jälleen seuraavan vuoden täysillä kun kaikki jalkineet upposivat Venäjän markkinoille vaikka kukaan niitä ei edes myynnyt.

Mutta maailma muuttuu. Enää Venäjä ei osta suomalaistuotteita ihan vaan siksi, että ne ovat suomalaisia. Nykyään venäläiset ostavat niitä tuotteita mitä tarvitsevat, niitä tuotteita jotka on hinnoiteltu oikein ja niitä tuotteita joita osataan myydä. Ja tällä hetkellä nuo edellä olevat seikat tuntuvat löytyvän aivan jostain muualta kuin Suomesta. Siksipä ei voi ainakaan haitata jos maan presidentti käy kahdenvälisiä neuvotteluita erilaisissa kriiseissä. Vaikka sitten Venäjän kanssa. Kun iso naapurivaltiomme tiedostaa sen, että pikkuinen Suomi edes yrittää tehdä jotain, maitoa voi olla helpompi ostaa. Tai sitten ei.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti