perjantai 9. lokakuuta 2015

Skientologia


Tässä on tullut aikojen saatossa kirjoiteltua eri uskonnoista ja opeista, mutta aiheeseen täytyy palata jälleen kerran katsottuani Docventures -dokumentin skientologeista. Se on nimittäin on lahko, jonka maailman syntyteoria sai minut nauramaan ääneen. Ja vielä yksinään. Vaikka luterilainen luomiskertomus vuotaa loogisesti ajateltuna kuin seula, niin onhan tämä seuraavassa esitetty aivan omaa luokkaansa!

Skientologisen luomistarinan mukaan, jonka saa tietysti tietoonsa vasta päästyään skientologian korkeimmille tasoille, joskus 75 miljoonaa vuotta sitten ihmiset elivät jossainpäin galaksia yhteiskunnassa, joka muistutti pitkälti 50 -luvun jenkkiyhteiskuntaan. Vaatteet, talot, kaupungit ja autot muistuttivat kaikki tuosta ajasta. Yhteiskunnalliset ongelmat olivat myös samankaltaisia kuin 50 -luvulla ja yksi niistä oli liikakansansoitus.

Mies nimeltä Xenu valittiin galaktisen yhteenliittymän ylimmäksi hallitsijaksi. Hän alkoikin tarmokkaasti ratkoa liikakansoitusprobleemaa. Xenu kutsui ihmisiä muka verotarkastukseen, mutta antoikin jäädyttää heidät glykolipistoksilla sydämeen. Sen jälkeen nämä jääkalikoiksi muuttuneet ihmiset pakattiin DC-8 -näköisiin avaruusaluksiin ja vietiin vankilaplaneetta Maahan, jossa heidän jäätyneet ruumiinsa pudotettiin tulivuoriin. Jokaisen vuoren päällä räjäytettiin vetypommeja jolloin uhrien sielut, eli thetanit, lensivät ilmaan.

Thetanit otettiin kuitenkin kiinni ja pakotettiin elokuvateattereihin. Kolmiulotteisen, superkolossiaalisen elokuvan  avulla sieluihin istutettiin tiettyjä kuvia joissa jokainen näkee itsensä mm. ristiinnaulittuna. Lapsen syntyessä hänen kehoonsa hyppää jopa tuhansia thetaneita, joista tulee hänen sielu. Näistä thetaneista johtuvat sitten neuroosimme, pelkomme ja ahdistuksemme. Ja kuinka ollakkaan, vain skientologia antaa sitten välineet paikallistaa ja poistaa nämä ulkopuoliset olennot kehostasi.

Skientologia pohjautuu siis tuolle, luvalla sanoen, aika villille luomisopille. Sen mukaan meidän jokaisen sisällä on näitä thetaneita, eli jonkinlaisia ulkopuolisia olentoja, joita skientologian avulla voidaan sitten häätää. Mitä korkeammalle lahkossa etenet, eli toisin sanoen mitä enemmän maksat, sen vähemmän oliot sinussa jylläävät. Jossain kohdin tätä skientologien "poluksi" kutsumaa tietä saavutat sitten tilan, jota he kutsuvat clear'ksi. Olet puhdas. Hallelujaa!

Tätyy todeta, että onneksi näitä hihhuleita ei ole paljoa. Skientologia ei edellytä rekisteröitymistä, mutta viimeisimpien arvioiden mukaan USA:ssa lahkoon kuuluisi 55 - 60.000 ihmistä, Suomessa satakunta. Skientologia on Jenkeissä tunnustettu uskonto, Suomessa sille ei tätä statusta ole myönnetty. Lahko on kuitenkin esillä melko usein, sillä se on onnistunut hankimaan tunnettuja kasvoja markkinoimaan liikettä, mainittakoon tässä nyt vaikka Tom Cruise ja John Travolta. 

Katsottuani tämän dokumentin, yhdyn aivan täysin skientologian perustajan L. Ron Hubbardin julkilausumaan ajatukseen, että jos haluat todella rikastua, perusta uskonto. Skientologiasta lähteneet jäsenet kertoivat dokumentissa kuinka nyt jälkeenpäin heitä hävettää se, että ovat laittaneet satojatuhansia dollareita siihen, että pääsisivät eroon joistain örkeistä jotka heidän sisällään vellovat. Eihän siinä ole mitään järkeä, totesi yksi. No ei olekkaan, kuten ei monessa muussa uskonnossa tai lahkossa. Mutta kun ihminen saadaan koukkuun, se uskoo ihan mihin tahansa.   



3 kommenttia:

  1. Moi teille pska prseille :)

    VastaaPoista
  2. Pelottavalta kuullostaa! Missä on Jumala. Jeesus ja rauha! Tommonen oppi tekee mielisairaaksi!

    VastaaPoista
  3. Play live roulette casino for real money
    The best live roulette 강원 랜드 칩 걸썰 is 넷마블바카라시세 in Casino City, where the real money roulette game is offered. The player 축구 토토 has a choice between either the Aug 3, 가입머니 지급 사이트 2020 · Uploaded 인터넷바카라 by Slots.tv

    VastaaPoista