perjantai 18. syyskuuta 2015

Sovinto


Noin 30.000 ihmistä osoitti mieltään tänään Helsingin Rautatientorilla. Ihmiset olivat vihaisia siitä, että hallitus on ilmoittanut leikkaavansa mm. palkanlisiä, sairausajan palkkaa ja muuttaa muutama arkipyhä palkattomaksi vapaapäiviksi. Suurimpana ongelmana tässä hallituksen suunnitelmassa tuntuu olevan se, että leikkaukset tehdään pakolla.

Oppositio otti tilaisuudesta kaiken mahdollisen irti. Ville Niinistö (vihr.) huudatti kansaa kyselemällä mieltänsä ilmaisseilta, että onko oikein että juuri teiltä leikataan. Edellinen valtionvarainministeri, demareiden puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan kertoi SDP:n seisovan palkansaajien rinnalla tapahtui mitä tahansa. Sinänsä jännää, varsinkin kun valtionvarainministerinä Rinne ei saanut yhtään mitään aikaan. Vai löytyykö joltakulta joku esimerkki siitä, kuinka Rinne olisi toimillaan hallituksessa edistänyt kilpailukyvyn parantamista, velkaantumisen kasvun hidastamista tms.? Esimerkkejä ei taida kauheasti löytyä......

Mutta takaisin tuohon pakkoon. Hallitus yritti sopia asioista yhteiskuntasopimuksella. Se ei käynyt ammattiyhdistysliikkeelle, ei vaikka pääministeri Sipilä siirsi deadlinea kahteen eri kertaan. Työnantajien EK, joka tosin ollut hämmentävän hiljaan viime aikoina, olisi jatkanut neuvotteluita. Samoin työntekijäpuolelta STTK ja Akava. SAK ei.

SAK:n Lauri Lylyllä on hankala paikka. Haluja sopimukseen olisi, mutta SAK:n jäsenyhdistykset eivät anna Lylylle oikeuksia neuvotella. Varsinkin Auto- ja kuljetusalanliitto (AKT) on lyönyt nyrkkiä pöytään, väläytellyt jopa yleislakkoa tai ainakin vähintään koko Suomen pysäyttämistä. Lylyllä ei siis ollut mandaattia panna nimeään paperiin, joka pienellä viilauksella olisi hyvin suurella todennäköisyydellä mennyt läpi niin EK:ssa, muissa ammattiyhdistysliitoissa ja hallituksessa. Niinpä nyt odotellaan maanantaina järjestettävää SAK:n työvaliokunnan kokousta. Jos valiokunta ei vieläkään anna Lylylle kynää allekirjoittamista varten tai edes neuvottelumandaattia, hallitus pistää lainsäädäntökoneen liikkeelle. Ja sitä on sitten huomattavan vaikea enää pysäyttää.

 

1 kommentti:

  1. Ei mitään sovintoa! Ollaan yleislakossa niin kauan että maan talous tulee vihdoin kuntoon. Vasemmistolaisina me molemmat tiedämme että Sipilä, stubb ja Soini tahallaan syöksivät maan lamaan. Hallituksen on aika lähteä kuin Ghoopo Tuksulasta.

    Nyt hallitus erittää vähentää pakolaisten määrää. Aivan varmasti Fahad Firas oli vain 17 vuotias! Kansalaisia pelotellaan mamujen raiskauksila. Somalikaverini mukaan hän ei edes halua rakastella suomalaisten tyttöjen kanssa enää.Tytöt ovat aina kuivia ja pippurisumute kirvelee ikävästi silmissä.

    PPP




    VastaaPoista