tiistai 28. heinäkuuta 2015

Rajat kiinni!


                                                         

Alkaa hiljalleen kyllästyttää tämä useita päiviä mediassa pyörinyt Olli Immos-kohu. Toki siitä kirjoitin itsekkin, mutta rajansa kaikella. Pikkaisen tuntuu siltä, että kaikki, siis ihan kaikki, koittavat keräillä mm. poliittisia- ja ihan-mitä-tahansa irtopisteitä Immosen äärimmäisen tyhmästä ja huonosti harkitusta ulostulosta. Eikä kohua helpota yhtään se, että Olli -poika päätti lähteä lomareissulle juuri silloin, kun koko kansakunta odottaa mieheltä jonkinlaisia selityksiä. Mutta jos niitä ei ole, lienee turvallisinta karata ulkomaille ja toivoa pölyn laskeutuvan. Joku saattaisi kutsua moista käytöstä esimerkikisi rintamakarkuruudeksi kun kohun aiheuttaja itse pistää päänsä pensaaseen ja jättää muut puoluetoverinsa selittelemään..... Ehkä moinen on kuitenkin normaali toimintatapa Suomen Sisussa, johon Olli kuuluu? Tai Perussuomalaisissa? Kyllä Timo selittää.....

Mietitäänpä hetkinen sitä Suomea, joka Immosella ja hänen kannattajillaan on tarjolla. Rajat kiinni, mutta vain ja ainoastaan sisäänpäin. Ulospäin toki pitää päästä, ihan vaikka niinkuin Olli nyt lomamatkalleen. Sisälle Suomeen voisi päästä toki jos olisi valmis työpaikka, suomenkielen taito ja tukku rahaa. Mielellään perhe ei saisi matkustaa mukana. Ja jos oikein tarkkoja oltaisiin, katukuvasta ei saisi kauheasti erottua. Joten tummien tai vaikkapa kiinalaisten olisi aivan turha tulla kolkuttelemaan. Näiden kohdalla ei riittäisi edes se, että sitä rahaa löytyy.

Kukaan ei puhu jostain syystä niistä kerroista kun Suomi on ollut pulassa ja kansaa on muuttanut maasta. 1800 -luvun loppupuolella suomalaisia siirtyi laumoittain USA:han paremman elintason toivossa. Sodan aikana siirrettiin lapsia Ruotsiin ja kun Suomen yhteiskunta koki suuren rakennemuuroksen 1969-1970, Ruotsiin muutti yli puoli miljoonaa suomalaista. Mutta nämähän ovat vanhoja asioita, tikulla silmään ja niin pois päin. Eikä ne perkeleet edes auttanet meitä sodissa! Paitsi että auttoivat. Mutta ei puhuta siitä!

Turisteja toki voisimme ottaa vastaa, mutta niitäkin pitäisi valvoa tarkasti ettei kukaan pers'aukinen vaan jäisi vahingossa maahan. Turistit sentään jättävät maahan rahaa, joten vaikka ne ovatkin ulkomaalaisia, ne nyt voisi päästää ihmettelemään puhdasta maatamme. Täälähän aurinko paistaa aina, hanget ovat korkeita ja valkoisia eikä rikollisuutta ole nimeksikään, kun kaikki mutakuonot on rajojen ulkopuolella.

Kun rajat sitten suljettaisi, seuraavaksi odoteltaisiin muiden maiden reaktioita. Suomi, se kylmä ja pimeä valtio siellä jossain Euroopan pussin perällä, on mennyt ja sulkenut pääsyn maahan. Vastoin kaikkia humanitäärisiä ja kansainvälisiä sopimuksia. Joten miksi me ottaisimme vastaan yhtään suomalaista? Ainakaan ilman viisumia? Harvalla niistä on varmaan riittävästi rahaa elättääkseen edes itsensä..... Kotisuomessa voisimme sitten taas polkea jalkaa siitä, kuinka huonosti EU meitä kohtelee!

Näitä suljettuja yhteiskuntiahan löytyy ihan lähimenneisyydestä kosolti. On aina iloista DDR:ää, on Neuvostoliittoa, viimeisin suljettu maa Euroopassa taisi olla Albania. Tällä hetkellä mallia esittelee pontevasti Pohjois-Korea, jossa kaikki on niin hienosti että tänne asti häikäisee.

Ei vaan ei, yksikään rajansa sulkenut maa ei ole ollut mikään hillitön menestystarina. Vai onko joku edellä mainituista maista a) taloudellisesti menestynyt tai b) kultturellisesti menestynyt? Onko joku näistä maista jotenkin rotuopillisesti puhtaampi kuin ne maat, jotka ovat olleet avoimia? Kuinka esimerkiksi Pohjois-Koreassa näkyy se, ettei siellä juurikaan ole monikansallisuutta? Ja ennenkuin kukaan alkaa nillittämään siitä, että Pohjois-Korea on äärimmäinen esimerkki eikä sitä pitäisi käyttää, niin muistutanpa vaan mm. Persujen käyttävän esimerkkeinä joko Saksaa tai Ruotsia, jotka ovat toisen laidan ääriesimerkkejä.

Tämä oli viimeinen kirjoitukseni koskien Olli Immosen aivopierua, jollei asiassa nyt jotain aivan uutta ja ihmeellistä ilmene. Jään odottelemaan seuraavia vaaleja, joissa näemmä voimakkaasti edellä kuvattua suljettua kansallisvaltiota kannattava Perussuomalaiset, ja ennenkaikkea puolueen Big Brotheristakin tuttu nuorisojärjestö, odottaa taas saavansa jytkyn. Jytkyn, jota tämä maa ei enää kestä. 





  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti