perjantai 3. lokakuuta 2014

Lomaa maajusseille!

                                         
Haluaisitko sinä maksaa veroillasi lähikampaajan lomat? Tai K -kauppiaasi? Pelialan yrittäjän? En minäkään halua. Ja silti sinä ja minä maksamme yhden yrittäjätahon lomat ja sosiaaliturvan. Kitisemättä.

Maatalousyrittäjät saavat suurimman tukipotin EU:sta. Lisäksi heitä tuetaan vielä kansallisilla tuilla siten, että esimerkiksi Suomen valtio maksaa yksinään lomatukia maatalouteen 190 miljoonaa euroa vuosittain. Maatalous tässä käsittää varsinaisen maatalouden ja turkistarhauksen. Ja jälleen kerran esille nousee kysymys, miksi.

Maatalous on kiistatta yritystoimintaa aivan kuten turkistarhauskin. Maajussi, joka on alan valinnut, on arvioinut riskit, tulot ja menot, ja tullut siihen tulokseen, että homma kannattaa. Eli suomeksi, maajussi on ottanut normaalin yrittäjäriskin, aivan kuten mikä muu yrittäjä tahansa. Maanviljely on normaalia bisnestä, joka joko kannattaa tai ei kannata. Ja jos se ei kannata, silloin se loppuu. Tai ainakin sen pitäisi loppua. Maataloudessa vaan konkurssin uhatessa voi aina huutaa valtiota ja EU:ta apuun.

Juu, tiedän kyllä, että maataloustukia perustellaan useilla argumenteilla. Niiden avulla pidetään Suomi asuttuna, niillä autetaan Suomen omavaraisuutta jne. Ja onhan se maanviljely rankkaa puuhaa, ei sitä kukaan kiistä. Mutta niin on moni muukin työ, Eikä vaikkapa maitotilan pitäminen tai turkistarhan pyörittäminen ole sen isänmaallisempaa kuin vaikkapa parturina toimiminen, ei vaikka Keskusta siitä sellaista yrittäkin tehdä. Millään muulla yrittäjäkunnalla ei vaan ole vastaavia etujärjestöjä ajamassa heidän etujaan kuin maajusseilla. Ei ole pienyrittäjällä MTK:ta, eikä Keskustapuoluetta. Ihan itse pitää saada se toiminta kannattavaksi, kahlata byrokratian viidakot lävitse ja kantaa se yrittäjän riski.Siinä ei paljoa omien etujen puolesta lakkoilla.

Yrittäjä ottaa siis riskin. Ja tämän riskin pitäisi olla suurinpiirtein yhtäläinen kaikille. Tottakai riskin suuruus vaihtelee ihan euromääräisesti, mutta kaikille pitäisi taata samankaltaiset mahdollisuudet yrittää. Ja mahdollisuus onnistua. Sillä sekin on totta, että jos se sinun liiketoimintasi kantaa, sinulla on riittävän rautainen liikeidea ja himppanen onnea, myös voitot ovat suuremmat kuin tavallisella palkansaajalla. Mutta niinkuin todettu, toisessa kupissa on se riski, yrittäjän riski, joka on yhdellä toimialalla puristettu minimiin valtion toimesta. Ja se on väärin muita yrittäjiä kohtaan. 










                  

1 kommentti:

  1. Valitettavasti maanviljely ei ole kuin muu yritystoiminta. Se on todella tarkoin säädeltyä toimintaa jota kontrolloidaan älyttömyyksiin asti. Miksi et ala maajussiksi kun on niin hyvät edut? Tiloja on myytävänä vaikka kuinka. Tai miksi ei sijoittajat ostele tiloja kun se on niin helppoa rahaa? Luulisi rahan kiinnostavan.

    VastaaPoista