Pikkuveli

                                                              

Suomalaiset, aina johtavia poliitikkoja myöten, ovat tottuneet pitämään eteläistä naapuriamme, Viroa, jonkinlaisen pikkuveljenä. Suomi on antanut ohjeita ja toiminut esimerkkimaana milloin missäkin kansainvälisessä asiassa. Puhumattakaan siitä, kuinka yleensä keski-ikäisiset miehet, noin 2,2 promillen kännissä, ovat pyrkineet "ohjeistamaan" ja pääsemään iholle veljeskansan naisten parissa. Rahalla on saanut. Viro on toiminut jostain syystä suomalaismiehille maailman suurinpana ulkoilmabordellina. Kaikki naiset on olleet kaupan. Kun kapakassa sitten kunnon kumarassa on tarjonnut riittävästi euroja paikalliselle, ja neito ei olekkaan lämmennyt tälle läskimahaiselle rajanaapurille, ihmetys on ollut suuri. Virossa suomalaisena asuneena sen sijaan häpeä omia kansalaisia kohtaan on ollut suurta.

Ja nyt tämä eteläinen pikkuvaltio ajaa kepeästi Suomen ohitse myös kansainvälisessä politiikassa. Siinä missä Suomi yrittää epätoivoisesti tukea Venäjän demokraattista kehitystä, Viro tunnustaa sen tosiasian, ettei Venäjä tule koskaan muuttumaan. Toisin kuin Suomi, Viro varustautuu Venäjän aggressioita varten, ja kertoo siitä julkisesti. Tämä vähentää aivan varmasti Venäjän innokkuutta laajentaa etupiiriään Viron suuntaan. Viro tukeutuu läntiseen puolustusliitto Natoon, Suomi puolestaan yhä pienenevään asevelvollisuusarmeijaansa. Jos ja kun Venäjän kansallistunto nousee, ja naapureita aletaan katsella "sillä silmällä", niin kumpikohan toimii tehokkaampana laajentumispyrkimysten esteenä, Naton tarjoama "kaikki yhden puolesta" -ajattelu vai suomalainen yksittäinen sotilas ydinlaskeuman kestävine sadeviittoineen?

Suomen virallinen ulkopoliitikka on jo pitkään pyrkinyt tukemaan demokratian kehitystä Venäjällä. Sitä on koetettu tukea, vaikka Venäjän toimet niin koti- kuin ulkomailla eivät ole antaneet minkäänlaisia viitteitä siitä, että maa edes pyrkisi noudattamaan tätä kehitystä. Pikemminkin päinvastoin, uutiset niin Venäjältä ja sen vaikutuksen alaisista maista kertovat poikkeuksetta täysin päinvastaista. Suomen virallinen politiikka perustuu kuitenkin siihen ajatukseen, että jos kumminkin..... Jos ne kuitenkin olisivat kunnolla.

Mutta kun ei. Tosiasia on se, että tämän hetken kansallistunteessaan, Venäjä voi syyllistyä ihan minkälaisiin tekoihin tahansa. Ja tämä olisi ihan hyvä tunnustaa myös Suomessa. Huolimatta jostain ammoisina aikoina ihan hyvin toimineesta Kekkosen-Passikiven -linjasta. Virolla ei moisia historiallisia rasitteita ole, sen sijaan heillä on 50 vuoden kokemus Neuvostoliitosta, ja niinpä tämä pikkuveli on ottanut aivan erilaisen lähestymisen Venäjän uhkaan. Viro hakee turvaa, Suomi luottaa sopimuksiin ja siihen, että kun näin on tehty aina, näin tehdään nytkin. Vaikka imapiiri ja päättävät ihmiset Venäjällä on muuttuneet täysin. Toivottavasti tämä ei ole se ratkaiseva virhe, josta joudumme kärsimään tulevaisuudessa. Se tosiasia, että olemme Venäjän rajanaapureita, kun ei tule muuttumaan.